Näin Donald Trump vältti nuorena Vietnamin sodan – viides lykkäys kutsunnoissa herättää kysymyksiä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Näin Donald Trump vältti nuorena Vietnamin sodan – viides lykkäys kutsunnoissa herättää kysymyksiä

Republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin lähes 50 vuoden takaiset kutsuntatiedot ovat nousseet kohun myötä uudelleen julkisuuteen.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump puhui 27. heinäkuuta Ohiossa.

3.8.2016 5:48

Miljardööri Donald Trumpin ja Irakissa vuonna 2004 kaatuneen sotilaan perheen välinen sanasota on saanut amerikkalaismedian jälleen kaivelemaan Trumpin omaa sotilashistoriaa. Islaminuskoisen sotilaan isä Khizr Khan sanoi demokraattien puoluekokouksessa pitämässään tunteikkaassa puheessa, ettei muslimeja vastaan kampanjansa aikana hyökännyt Trump ole uhrannut omassa elämässään ”mitään tai ketään” maansa puolesta.

Kohu syntyi, kun Trump vastasi kritisoimalla Khanin ja tämän vaimon esiintymistä ja kyselemällä, johtuiko vaimon hiljaa oleminen siitä että uskonto kieltää häntä puhumasta. Sotasankarin perheen kritisointi on saanut raivoihinsa myös monet Trumpin omat puoluetoverit, jotka ovat sanoutuneet irti tämän puheista.

 

The New York Times kertaa jutussaan jo aikaisemmin julkisuudessa olleita tietoja syistä, joilla Vietnamin sodan alla koulunsa päättänyt Trump onnistui itse välttämään armeijan värväyksen ja taisteluihin joutumisen. Vuonna 1968 Yhdysvaltain armeija värväsi satojatuhansia nuorukaisia sotaa varten, mutta tuolloin 22-vuotiaan Trumpin onnistui välttää palvelukseen astuminen yhteensä viisi kertaa saamansa lykkäyksen ansiosta.

Lehden mukaan Trumpin palvelukseen astumista siirrettiin neljä kertaa opiskeluun liittyvien kiireiden vuoksi. Viides lykkäys herättää enemmän kysymyksiä: nuorena menestyvänä urheilijana tunnetun ja myöhemmin rautaisella terveydellään julkisuudessa kehuskelleen Trumpin mukaan sen syy olivat toisen jalan kantapäässä todetut luupiikit, jotka Trumpin mukaan paranivat itsestään myöhemmin.

Viime kuussa Trump kuvaili NYT:lle vaivaa ”väliaikaiseksi” ja kertoi lääkärin kirjoittaneen hänelle ”hyvin vahvan” kirjeen, jolla vapautus palveluksesta onnistui. Trump ei osannut kertoa kirjeen kirjoittaneen lääkärin nimeä eikä vastannut enää haastattelun jälkeen lehden pyyntöihin saada kirjeen kopio nähtäväksi.

Tieto terveyssyistä tapahtuneesta lykkäyksestä on ristiriidassa Trumpin vuosien ajan haastatteluissa esittämän kertomuksen kanssa, jonka mukaan hän vältti Vietnamin sodan aikaisessa kutsunta-arvonnassa saaman onnekkaan numeron ansiosta. Vuonna 2011 Trump kuvaili Fox-kanavan haastattelussa katsoneensa televisiosta jännityksellä arvontaa, joka ratkaisi Vietnamin sotaan lähtevien nimet.

NYT kuitenkin huomauttaa arvontojen kuitenkin alkaneen vasta sen jälkeen, kun lääkäri oli määrännyt hänelle lykkäystä. Toisin sanoen onnekkaalla numerolla ei ollut todellisuudessa merkitystä Trumpin kannalta.

Donald Trump's selective service records https://t.co/zyjTLuJFEc pic.twitter.com/b4WGUrx2xp— The New York Times (@nytimes) August 2, 2016

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Vietnamiin lähdön välttämisen ansiosta Trump saattoi jäädä New Yorkiin ja keskittyä jatkamaan isältään perimäänsä kiinteistöbisnestä. Myöhemmin Trump on kertonut vastustaneensa koko sotaa.

Presidenttikampanjansa aikana Trump on onnistunut herättämään kohua myös Vietnamin sotaan liittyvillä kommenteillaan. Hän on kiistänyt Vietnamissa sotavangiksi joutuneen ja vuonna 2008 republikaanien presidenttiehdokkaana olleen John McCainin sankaruuden, koska ei omien sanojensa mukaan pidä ihmisistä jotka antavat ottaa itsensä vangeiksi.

Pahennusta on herättänyt myös esiin noussut 1990-luvun radiohaastattelu, jossa naisseikkailuista tunnettu Trump kutsuu onnistumistaan sukupuolitautien välttämisessä ”henkilökohtaiseksi Vietnamikseen”.

Khizr Khanin (oik.) Humayun-poika kaatui palvellessaan Yhdysvaltain armeijassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?