Aune, Oona

Ulkomaat

CNN: Kaatuneen sotilaan isä Donald Trumpista: ”Hänellä on musta sielu”

Julkaistu:

USA:n vaalit 2016
Yhdysvaltain republikaanien suurisuinen presidenttiehdokas Donald Trump on jälleen kuohuttanut möläytyksillään.
Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on marssinut kampanjassaan kohusta toiseen. Viikonloppuna hän onnistui jälleen suututtamaan paitsi kilpailevan leirin demokraatit, myös suuren osan omasta puolueestaan.

Trump kommentoi amerikkalaisen sankarivainajan vanhempien torstaista esiintymistä. Irakissa vuonna 2004 kaatuneen kapteenin Humayun Khanin isä Khizr Khan piti demokraattien puoluekokouksessa puheen, jossa hän muun muassa sanoi, että Trump ei ole koskaan uhrannut ketään tai mitään maansa eteen. Vierellään hänellä oli vaimonsa Ghazala Khan.

Voit katsoa puheen yllä olevalta videolta.

Khizir Khan kyseenalaisti Trumpin puheet siitä, että muslimeilta pitäisi kieltää pääsy Yhdysvaltoihin. Khan sanoi, että hänen poikansa ei olisi koskaan päässyt Amerikkaan, jos Trump olisi saanut päättää.

Trump aiheutti valtavan kohun vihjaamalla ABC Newsin haastattelussa, että vaimo Ghazala Khan ei olisi saanut puhua. Trump myös kyseenalaisti Khanin puheen tekstin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kuka sen kirjoitti? Kirjoittivatko Hillaryn käsikirjoittajat sen, Trump kyseli.

Trump totesi, että omasta mielestään hän on tehnyt valtavasti uhrauksia Yhdysvaltain eteen.

– Mielestäni olen tehnyt paljon uhrauksia. Teen erittäin, erittäin kovasti töitä, Trump sanoi tarkoittaen uhrauksillaan tuhansien ihmisten työllistämistä.

Äiti pelkäsi murtuvansa

Ghazala Khan on itse todennut, että hän ei sanonut puheessa mitään, koska hän yhä niin surullinen, että hän pelkäsi murtuvansa kyyneliin, jos olisi puhunut poikansa kuolemasta. Hän arvelee ABC Newsin haastattelussa, ettei Donald Trump tiedä sanan ”uhraus” merkitystä.

– Kun seisoin siellä, koko Amerikka tunsi tuskani. Sanomatta sanaakaan. Kaikki tunsivat sen.

Mielestäni olen tehnyt paljon uhrauksia. Teen erittäin, erittäin kovasti töitä.

Khizr Khan toteaa ABC Newsille samassa haastattelussa, että presidenttiehdokkuus ei oikeuta epäkunnioittamaan perheitä, joiden omainen on kaatunut sodassa.

– Hän saisi hävetä! Hänen perheensä saisi hävetä. Hän ei ole kommenttiemme arvoinen. Hänellä ei ole mitään säädyllisyyttä, häneltä puuttuu säädyllisyys, hänellä on synkkä sydän, Khan sanoo.

CNN:n mukaan Khizr Khan myös luonnehtii, että Trumpilla on ”musta sielu”, ja häneltä puuttuu kyky empatiaan sekä myötätuntoon. Hän toivoi, että Trumpin perhe opettaisi niitä hänelle.

Trump: ”Enkö minä saa vastata?”

Puheessaan Khan näytti taskuversiota Yhdysvaltain perustuslaista. Hän sanoi uskovansa, että Trump ei ole koskaan lukenut sitä. Hän toistaa näkemyksensä CNN:n haastattelussa.

– Jos hän olisi lukenut sen, hän tietäisi Kultaisen tähden äidin aseman tässä maassa.

Donald Trump twiittasi kaksi twiittiä CNN:n haastattelun julkaisun jälkeen. Toisessa hän sanoo, että kapteeni Khan oli sankari, mutta kyse on radikaalista islamistisesta terrorismista ja johtajien heikkoudesta tuhota se. Khan kuoli Irakissa, kun itsemurhapommittaja hyökkäsi amerikkalaissotilaiden kimppuun.

Hänellä ei ole mitään säädyllisyyttä, häneltä puuttuu säädyllisyys, hänellä on synkkä sydän.

– Herra Khan hyökkäsi häijysti minua vastaan demokraattien puoluekokouksessa. Enkö minä saa vastata? Hillary äänesti Irakin sodan puolesta, en minä, Trumpin toinen twiitti kuuluu.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Trumpin kampanja julkaisi myös lauantaina lausunnon, jossa todetaan kapteeni Khanin olleen sotasankari.

– Vaikka tunnen syvästi hänen poikansa menetyksen vuoksi, herra Khanilla, joka ei koskaan ole tavannut minua, ei ole oikeutta seistä miljoonien ihmisten edessä ja väittää, etten ole koskaan lukenut perustuslakia, (mikä ei ole totta) ja sanoa monia muita virheellisiä asioita.

”Loukkaavaa, typerää ja välinpitämätöntä”

Yhdysvaltain Irakin ja Afganistanin veteraanien järjestön perustaja ja toimitusjohtaja Paul Rieckoff tyrmistyi ABC Newsin mukaan Trumpin kommenteista.

– Se, että joku vertaa ”uhrauksiaan” Kultaisen tähden perheenjäseneen on loukkaavaa, typerää ja välinpitämätöntä. Erityisesti joltakin sellaiselta, joka ei itse ole koskaan ollut asepalveluksessa tai jolla ei ole lapsia asepalveluksessa, hän sano ABC Newsille.

Kultaisella tähdellä viitataan Yhdysvalloissa siihen, että perhe on menettänyt yhden omistaan asepalveluksen vuoksi.

Herra Khan hyökkäsi häijysti minua vastaan demokraattien puoluekokouksessa. Enkö minä saa vastata?

Trumpin entinen kilpakumppani Ohion kuvernööri John Kasich twiittasi, että on vain yksi oikea tapa puhua Kultaisen tähden vanhemmille, kunnioittava ja arvostava.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin aviomies ja maan entinen presidentti Bill Clinton totesi, ettei hän voi mitenkään ymmärtää Trumpin kommenttia.

– Hän yritti kääntää sen tavallaan jonkin sortin vitsiksi. Se vain osoittaa jälleen temperamenttista sopimattomuutta. Jos ei ole yhtään tuon enempää empatiaa, en ole varma, voiko sitä oppiakaan, Hillary Clintonin varapresidenttiehdoks Tim Kaine sanoi AP:n mukaan.

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton antoi lauantaina oman lausuntonsa Khanin perheen puolesta. Hän sanoi olleensa hyvin liikuttunut nähdessään Ghazala Khanin seisomassa urheasti ja arvokkaasti poikansa kunniaksi torstai-iltana.

Se, että joku vertaa ”uhrauksiaan” Kultaisen tähden perheenjäseneen on loukkaavaa, typerää ja välinpitämätöntä.

– Kaikkien amerikkalaisten on aika seistä yhdessä Khanien kanssa, ja niiden perheiden kanssa, joiden lapsia on kuollut palvellessaan maatamme. Ja tämä on aika kunnioittaa kapteeni Khanin uhrausta ja kaikkia muita kaatuneita. Kapteeni Khan ja hänen perheensä edustavat parhainta Amerikkaa, ja me kunnioitamme heitä.

Aikaisemmin Donald Trump viittasi demokraattien puoluekokouksessa pidettyihin puheisiin ja uhkasi lyödä joitakin puhujia:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

    9. 9

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    10. 10

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    3. 3

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää