Eläintarhan norsu sinkosi kiven yleisöön – pikkutyttö kuoli - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Eläintarhan norsu sinkosi kiven yleisöön – pikkutyttö kuoli

Seitsemänvuotias tyttö kuoli Marokossa, kun norsu heitti kiven häntä kohti eläintarhassa.

Norsu pystyy käyttämään kärsäänsä monenlaisiin tarkoituksiin. Kuvan norsu ei liity juttuun.­

28.7.2016 20:47 | Päivitetty 28.7.2016 22:06

Kyse on odottamattomasta ja harvinaisesta tapauksesta, tiedotti pääkaupunki Rabatissa sijaitseva eläintarha.

Sen mukaan norsu sinkosi kiven suoja-aidan ja jonkinlaisen vallihaudan yli. Eläintarhan mukaan aita ja vallihauta vastaavat kansainvälisiä vaatimuksia. Tyttö toimitettiin sairaalaan, jossa hän menehtyi.

Tyttö oli perheensä kanssa eläintarhassa, kuin naarasnorsu Assia nappasi kärsällään ison kiven, viskasi sen ilmaan, jolloin kivi osui tytön pään takaosaan.

Paikallisen median mukaan tyttö oli isänsä harteilla poseeraten selkä norsuaitaukseen päin, jotta perheen äiti saisi heistä kuvan.

Eläintarhan tiedottaja välitti pahoittelunsa perheelle, mutta korosti ettei turvatoimia oltu rikottu eikä tyttö ollut myöskään mennyt aitaukseen.

Tiistaina sattuneesta turmasta uutisoi muun muassa BBC.

Kesäkuussa alligaattori tappoi kaksivuotiaan pojan Disneyn teemapuistossa Yhdysvaltojen Floridassa. Toukokuussa puolestaan Ohion osavaltiossa Cincinnatissa eläintarhan työntekijät ampuivat gorillan sen jälkeen, kun kolmivuotias pikkupoika oli pudonnut eläimen aitaukseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?