Ulkoministeriö: Turkin vallankaappauksesta ei toistaiseksi vaaraa suomalaisille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ulkoministeriö: Turkin vallankaappauksesta ei toistaiseksi vaaraa suomalaisille

Noin 1 500 ihmistä on tehnyt matkustusilmoituksen Turkkiin

16.7.2016 0:28

Ulkoministeriön tiedottajan Karoliina Romanoffin mukaan vallankaappauksesta ei toistaiseksi ole koitunut vaaraa siviileille. Suomen Ankaran-suurlähetystö seuraa tilannetta ja asiasta tiedotetaan yön aikana.

Katso yllä olevalta CNN:n videolta kuvaa Istanbulin kaduilta.

Ulkoministeriö kertoo, että noin 1 500 ihmistä on tehnyt matkustusilmoituksen Turkkiin. Ministeriön viestinnästä arvioidaan, että todellisuudessa Turkissa on tuhansia suomalaisia.

Luku ei sisällä esimerkiksi pakettimatkalaisia. Ministeriöstä ei osattu arvioida, kuinka paljon Turkissa asuu suomalaisia.

Matkustusilmoituksen tehneet ovat saaneet ministeriöltä viestin siitä, että maassa on vallankaappausyritys ja että ulkona liikkumista kannattaa välttää.

Ulkoministeriön mukaan siviileillä ei pitäisi olla vaaraa maassa.

  • Turkissa on meneillään sotilasvallankaappauksen yritys.

  • Turkin armeija kertoo ottaneensa vallan.

  • Turkin pääministeri Binali Yildirim sanoi maan televisiossa sotilaallisten joukkojen toimivan laittomasti.

  • Turkin yleisradioyhtiö on määrännyt koko maahan ulkonaliikkumiskiellon.

  • Oletko Turkissa? Lähetä kuva numeroon 13456 tai tällä lomakkeella. Voit myös soittaa toimitukseen numeroon +358 9 122 3420.

Asiasta lisää hetken kuluttua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?