Niinistö pääsi keskustelemaan Barack Obaman kanssa Nato-illallisella - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Niinistö pääsi keskustelemaan Barack Obaman kanssa Nato-illallisella

Presidentti Sauli Niinistö ehti vaihtaa Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman kanssa kuulumiset Naton päämiesten illallisella perjantaina Varsovassa.

9.7.2016 13:47

– Presidentti Obaman kanssa kävimme läpi Washingtonin-vierailun jälkimaininkeja ja tunnelmia, Niinistö vastasi Ilta-Sanomien kysymykseen, tapasiko hän Obaman kasvotusten työillallisella.

Niinistö tapasi Obaman Valkoisessa talossa toukokuussa Pohjoismaiden johtajien vierailulla. Obama kuuli illallisella myös Niinistön Venäjä-puheenvuoron. Jokainen illalliselle osallistunut valtionpäämies sai käyttää noin neljän minuutin puheenvuoron illallisen aikana.

Työillallinen venähtikin pitkäksi. Nelisen tuntia kestänyt ateriointi päättyi Suomen aikaan vasta vähän ennen yhtä yöllä. Niinistö keskittyi omassa puheenvuorossaan Itämeren turvallisuustilanteeseen ja siihen, miten jännitteitä voitaisiin alueella laukaista.

Tähän Niinistöllä oli ainutlaatuinen näköalapaikka, sillä hän tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin vain viikko sitten Naantalin Kultarannassa. Niinistön ja Putinin keskustelut herättivät jo ennen illallista paljon kiinnostusta. Esimerkiksi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa odottavansa kuulevansa presidenttien tapaamisesta illallisella.

Itse illallisen tiukassa puheenvuoroaikataulussa tapaamisesta ei Niinistön mukaan ollut mahdollista puhua kovin laveasti.

– Mutta kiinnostusta oli ja luulen, että se on hyvä signaali, että dialogille on tilausta.

Barack Obama ja Sauli Niinistö istuivat illallisella muutaman metrin päästä toisistaan.­

Illallisen viesti: Putin on tehnyt ja tekee väärin Krimillä

Illallisella keskityttiin Naton Venäjä-suhteeseen ja puhuttiin sen kahden linjan politiikasta. Siinä rinnakkain kulkevat pelotteen lisääminen ja merkityksellisen vuoropuhelun aikaansaaminen.

Niinistön mukaan dialogin tarve oli illallisella selkeämmin esillä kuin aiemmissa keskusteluissa, joihin hän on osallistunut.

– Suhteessa pelotteeseen se ei mitenkään painottunut, vaan ne olivat tasapainossa, Niinistö sanoi.

Millainen rooli Suomella voisi mielestänne olla tässä dialogin käymisessä?

– Minä olen käynyt dialogia moneenkin suuntaan. Nyt viimeksi Venäjän suuntaan. Uskon, että sitä pidetään yleisesti hyvänä asiana ja uskon, että se jatkuu, Niinistö sanoi.

Naton päähuoli suhteessa Venäjään on luonnollisestikin yhä Ukrainassa, eikä Itämeren alue siksi noussut päärooliin. Illallisen viesti Krimin valtaukseen liittyen oli Niinistön mukaan selvä.

– Putin on tehnyt ja tekee väärin.

Niinistö: Itämerellä saattaa syntyä vaaratilanteita

Itämeren alue nousi esille, kun illallisella puhuttiin yleisesti jännitteen lisääntymisestä. Esillä oli myös lentoturvallisuuden parantaminen, sillä venäläiset hävittäjät ovat toistuvasti lentäneet alueella ilman, että niiden transponderit ovat päällä.

– Lentoturvallisuuden puolelta monikin viittasi siihen, että vaaratilanteita saattaa syntyä, Niinistö sanoi.

Presidentti seuraa mielenkiinnolla ensi viikon Nato-Venäjä-neuvoston kokousta, jossa nähdään, millaisia haluja Venäjällä on ryhtyä toimiin tilanteen laukaisemiseksi Itämerellä. Putin lupasi Niinistölle Kultarannassa, että Venäjä ryhtyy selvittämään ilmaturvallisuuden parantamisen mahdollisuuksia. Niinistön ehdotus pieneksi askeleeksi turvallisuustilanteen parantamiseksi oli Kultarannassa, että hävittäjät lopettaisivat niin sanotusti pimeänä lentämisen ja niiden transponderit olisivat jatkossa päällä kaikilla.

– Odotan, mikä Putinin ehdotus on, Niinistö sanoi.

Nato-kokouksen aikana julkisuudessa on esitetty, ettei venäläiskoneissa edes olisi transponderita. Niinistön mukaan venäläisissä koneissa on transpondereita tai vastaavaa välineistöä.

– Ei ehkä kaikissa, mutta tämän vuoksi Putin juuri käyttikin Kultarannassa sanaa devices, välineistö. On siis olemassa muutakin laitteistoa ilmaturvallisuuden takaamiseksi.

Niinistö istui illallisella sen isäntänä toimineen Puolan presidentin Andrzej Dudan ja Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin välissä. Illallisella istuttiin suuren ovaalin pöydän ääressä. Suomi ja Ruotsi olivat ensimmäistä kertaa mukana Naton päämiesten illallisella niin sanottuina luottokumppaneina.

Illallinen järjestettiin Puolan presidentinpalatsissa, jossa perustettiin vuonna 1955 Varsovan liitto. Itäblokin maan solmivat oman sotilasliittonsa vastapeluriksi Natolle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?