Ulkomaat

7 asiaa: Näin Brexit voi kääntyä Putinin voitoksi

Julkaistu:

Britannian ero EU:sta on voitto Vladimir Putinin Venäjälle.
Virallisesti Kreml on pitänyt korostetun matalaa profiilia sen jälkeen, kun Britannian kansanäänestyksen tulos selvisi ja Brexit-leirin voitto oli sinetöity.

Presidentti Vladimir Putin ilmoitti, että kyse on Britannian sisäisestä asiasta eikä Venäjä ole sekaantunut eikä tule millään tavalla myöskään sekaantumaan koko Brexit-prosessiin.

Todellisuudessa näyttää kuitenkin siltä, että yksi Brexitin ensimmäinen todellinen voittaja ainakin lyhyellä aikavälillä on nimenomaan Venäjä.

(Yllä olevalla videolla kerrataan, millaisia vaikutuksia Brexitillä on EU:lle.)

1. Euroopan unioni heikkenee

Kun Britannia jättää Euroopan unionin, valtioliitosta poistuu yksi sen vahvimmista jäsenvaltioista – eikä tämä jää välttämättä tähän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jo nyt on nähtävissä, että Brexitin voiton myötä puheet mahdollisesta EU-erosta ovat käynnistyneet myös useissa muissa maissa. Populistiset ja EU-kriittiset puolueet ovat ehättäneet vaatimaan kansanäänestyksen järjestämistä ainakin Ranskassa, Hollannissa, Italiassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Myös Suomessa perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on käynnistänyt nimienkeruun EU-kansanäänestyksen järjestämiseksi.


Tämä kaikki luo epävarmuutta EU:n sisälle ja vie valtavasti aikaa ja energiaa maiden poliittisilta päättäjiltä, minkä vuoksi Euroopan unioni on vielä pitkän aikaa kaaosorganisaatio. Venäjälle tämä sopii paremmin kuin hyvin, sillä heikko EU ei pysty tekemään nopeasti ja yksimielisesti päätöksiä, kun taas autoritaarisesti johdettu Venäjä pystyy.

Venäjä on myös koko ajan pyrkinyt siihen, että se voisi tehdä eri Euroopan maiden kanssa kahdenvälisiä sopimuksia, sillä se pystyisi pelaamaan omaa valtapeliään helpommin yksittäisten valtioiden kanssa kuin yhtenäistä EU:ta vastaan. Jatkossa Britanniasta on tulossa yksi tällainen maa, joka joutuu järjestelemään kahdenvälisesti suhteensa Venäjään.

2. Tiukalta Venäjä-politiikalta putoaa pohja

Britannia on ollut EU:ssa yksi johdonmukaisimmista tiukan Venäjä-politiikan kannattajista. Maa on kannattanut Venäjää vastaan säädettyjä pakotteita, antanut turvapaikkoja Putinin hallinnon vastustajille ja vaatinut Kremliä tilille Aleksandr Litvinenkon poloniummurhasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun Britannia poistuu EU:sta, tiukkaa Venäjä-linjaa kannattavilla mailla – kuten Virolla, Latvialla ja Liettualla – on unionissa yksi liittolainen vähemmän, mikä saattaa johtaa esimerkiksi Krimin valtauksen nopeampaan ”unohtamiseen” ja Venäjä-pakotteiden purkamiseen. Euroopan unionin sisällä on jo nyt erimielisyyksiä Venäjä-politiikasta. Esimerkiksi Ranskasta, Kreikasta, Italiasta ja Unkarista löytyy nykyistä myöntyväisemmän Venäjä-politiikan kannattajia.

3. Yhdysvaltain vaikutusvalta heikkenee

Britannia on ollut Euroopan unionissa yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä liittolaisista, joten nyt Yhdysvallat menettää tätä kautta oman linkkinsä EU-politiikkaan.


Brexit tuo epävarmuutta ja heikentää Britanniaa väistämättä ainakin muutamiksi vuosiksi. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että vaikka USA-Britannia-ystävyys säilyykin, Yhdysvaltain vaikutusvalta Euroopassa heikkenee ainakin joksikin aikaa.

4. EU:n yhteinen puolustus heikkenee

Usko Euroopan unionin yhteiseen puolustukseen on kovalla koetuksella Britannian eron jälkeen, sillä maa on sotilaallisesti yksi unionin vahvimpia. Britannia on kaiken lisäksi ydinasevalta, joten Brexitin jälkeen EU:n ainoaksi ydinasevallaksi jää Ranska.


Tämä kaikki voi toisaalta vahvistaa Naton asemaa Euroopan yhtenäisenä puolustajana ja ”ainoana vaihtoehtona”. EU-erostaan huolimatta Britannia on Naton jäsen eikä ole siitä erkanemassa, mutta Brexitin tuoma myllerrys saattaa silti ainakin väliaikaisesti heijastua myös Naton sisäiseen päätöksentekoon halvaannuttavasti.

5. EU:n vetovoima Ukrainassa heikkenee

Ukrainan kansannousu Maidanilla alkoi marraskuussa 2013 siitä, kun maa yritti lähentyä Euroopan unionin kanssa, mutta silloinen presidentti Viktor Janukovitsh kieltäytyi allekirjoittamasta jo valmiiksi neuvoteltua sopimusta ja hyväksyikin sen sijaan Moskovan tarjoaman rahallisen apupaketin.

Ukrainalaisille Eurooppa on tähän asti näyttäytynyt uutena toivona ja maa on haaveillut pääsevänsä jossain vaiheessa jopa EU:n jäseneksi. Brexitin myötä on todennäköistä, että EU-vastainen leiri Ukrainassa saa itselleen lisää puhtia. Yksi argumenteista tulee varmasti olemaan, että miksi ihmeessä Ukrainan pitäisi liittyä Euroopan unioniin, kun sen pitkäaikainen jäsen on juuri päättänyt erota toimimattomasta valtioliitosta.

6. Mielikuva Venäjän ”paremmuudesta” vahvistuu

Venäjän propagandassa on viljelty viime vuosina ahkerasti mielikuvaa, jonka mukaan Eurooppa on hajoamassa ja koko länsimainen demokratia on mätä järjestelmä.

On luotu käsitystä siitä, että eurooppalaiset valtiot ovat hukkumassa pakolaiskaaokseen, jonka he itse ovat luoneet liiallisella avoimuudellaan ja humaaniudellaan. Lisäksi on annettu ymmärtää, että Eurooppa on paheiden pesä, jossa perinteiset perhearvot on syrjäytetty homomyönteisyydellä.

 

Britannian ero EU:sta onkin loistava pr-ase Putinin propagandalle, sillä Venäjän sisällä se vahvistaa entisestään mielikuvaa siitä, että Venäjän nykyjärjestelmä on parempi ja vakaampi kuin eurooppalainen.

Britannian ero EU:sta onkin loistava pr-ase Putinin propagandalle, sillä Venäjän sisällä se vahvistaa entisestään mielikuvaa siitä, että Venäjän nykyjärjestelmä on parempi ja vakaampi kuin eurooppalainen. Samaan aikaan kun Eurooppa riitelee keskenään eikä pysty tekemään päätöksiä, Venäjän propagandakoneistolla ei ole suuriakaan vaikeuksia saada kansaa uskomaan, että Putin on ainoa vahva ja dynaaminen johtaja ja että koko Venäjä seisoo yhtenäisesti hänen takanaan. Myös Euroopasta löytyy jo poliittisia liikkeitä, jotka ihailevat Putinin johtotyyliä ja pitävät läntistä demokratiaa epäonnistuneena.

7. Venäläinen raha valtaa Lontoota

Tuoreeltaan Brexit johti punnan ja osakekurssien romahtamiseen Lontoossa ja on mahdollista, että Brexitin vuoksi brittiläinen ”alennusmyynti” jatkuu vielä pitkään.


Venäläisille sijoittajille ja Putinin lähipiirin oligarkeille tämä tarkoittaa uutta ostovoimaa ja mahdollisuutta kasvattaa taloudellista vaikutusvaltaansa Britannissa. On myös mahdollista, että venäläinen pimeä raha saattaa löytää entistä helpommin brittiläisen kodin sinä aikana, kun maan talousjärjestelmä on Brexitin aiheuttamassa siirtymätilassa.

Brexit

  • Iso-Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta (Brexit) tai sinne jäämisestä (Bremain) neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 23.6.
  • Äänestystulos ratkesi perjantaiaamuna. 52 prosenttia briteistä äänesti eron puolesta, 48 prosenttia sitä vastaan.
  • Markkinoilla tulos aiheutti rajun reaktion: pörssikurssit lähtivät jyrkkään laskuun ja punnan kurssi putosi alimmilleen yli 30 vuoteen.
  • Äänestyksen jälkeen Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa tehtävästään lokakuussa.
  • Eroprosessi alkaa vasta, kun Britannian seuraava pääministeri ilmoittaa asiasta Eurooppa-neuvostolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt