”Kenraali” luovutettiin Italiaan – epäillään jopa 8000 ihmisen salakuljettamisesta Eurooppaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

”Kenraali” luovutettiin Italiaan – epäillään jopa 8000 ihmisen salakuljettamisesta Eurooppaan

Italian poliisin haltuunsa saamilla nauhoitteilla miehen kuullaan naureskelevan, kun pakolaisveneeseen pakataan liikaa väkeä.

8.6.2016 22:06 | Päivitetty 8.6.2016 22:09

Sudan luovutti tiistaina Italiaan eritrealaismiehen, jonka epäillään olleen merkittävässä asemassa Afrikasta Eurooppaan suuntautuvassa ihmissalakuljetusbisneksessä.

Mered Medhanie, 35, pidätettiin toukokuussa Sudanin Khartumissa.

Uutistoimisto Ansa kertoo, että syytteiden mukaan Medhanie johti ja organisoi toimintaa yhdessä suurimmista rikollisorganisaatioista, jotka operoivat Afrikan keskiosien ja Libyan välillä. Syyttäjien mukaan miehellä on myös etiopialainen rikoskumppani, jota edelleen etsitään.

Kumpaakin miestä syytetään siepattujen pakolaisten ostamisesta toisilta rikollisjengeiltä ja heidän lähettämisestään heikkokuntoisilla aluksilla Välimeren yli kohti Eurooppaa.

Italialaisia tutkimuksissa avustaneiden brittiviranomaisten mukaan Medhanien uskotaan järjestäneen myös venematkan, joka päättyi aluksen uppoamiseen Lampedusan saaren lähellä lokakuussa 2013.

Haaksirikossa sai surmansa 359 pakolaista.

Tyyliesikuvana Gaddafi

Viranomaisten mukaan lempinimellä ”Kenraali” tunnettu Medhanie pitää tyyliesikuvanaan Libyan edesmennyttä diktaattoria Muammar Gaddafia. Miehen kerrotaan myös viihdyttäneen itseään ajelemalla ympäriinsä tankilla.

La Repubblica -lehden mukaan mieheen liittyvät ristiriidat käyvät ilmi puhelinkeskusteluista, joista otettuja nauhoja tutkijoilla on ollut käytössään.

Nauhojen perusteella Medhanie vaikuttaa ystävälliseltä ollessaan tekemisissä Ruotsissa asuvien vaimonsa ja lastensa kanssa. Työssään hän sen sijaan osoittaa kyynisyyttä ja häikäilemättömyyttä.

Nauhoilla Medhanie arvioi salakuljettaneensa Eurooppaan 7 000–8 000 ihmistä. Yhdellä nauhoituksella hänen kuullaan naureskelevan, kun pakolaisia ollaan pakkaamassa alukseen moninkertaisesti turvallista määrää enemmän.

Miehen suurin huolenaihe vaikuttaa olleen se, mihin kätkeä salakuljetusbisneksissä hankitut rikkaudet.

Itse hän arvelee eräällä nauhalla, että Yhdysvallat tai Kanada voisivat olla hyviä paikkoja tähän tarkoitukseen.

– Siellä he eivät kysele, mistä sait rahat, miehen kerrotaan sanoneen.

Corriere Della Serra -lehden mukaan Medhanie on kehuskellut olevansa hyvissä väleissä Libyan pääkaupungin Tripolin paikallisviranomaisten kanssa. Miehen verkostoon kuului myös ihmisiä Italian päässä.

Lehti kertoo, että Medhanie laskutti pakolaisilta jopa 5 000 euroa matkasta Eurooppaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Medhanien johtaman liigan tienestit ovat voineet nousta jopa 40 miljoonaan euroon, mikäli salakuljetettavia on ollut Medhanien arvioimat 8 000.

Mered Medhanie, 35, pidätettiin toukokuussa Sudanin Khartumissa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?