Raportti: Isis on yhä maailman rikkain terroristijärjestö – näin se saa rahansa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Raportti: Isis on yhä maailman rikkain terroristijärjestö – näin se saa rahansa

Terrorismin analyysikeskus CAT julkaisee tänään vuosiraporttinsa Isisin tulohankinnasta. Raportin mukaan terroristit ovat korvanneet öljytulomenetyksiä ankaralla verotuksella.

Uuden raportin mukaan Isis on yhä maailman rikkain terroristijärjestö.­

1.6.2016 12:06

Äärijärjestö Isisiä on ajettu jatkuvasti ahtaammalle. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaupseeri Antti Paronen arvioi eilen Ilta-Sanomille, että Isis on menettänyt jopa kymmeniä prosentteja kalustostaan, alueestaan ja miesvahvuudestaan. Parosen mukaan Isisin viholliset ovat pehmittäneet terroristeja muun muassa ilmaiskuilla tuhoten sen huoltoteitä ja öljyinfrastruktuuria.

Takaiskuista huolimatta Isis on yhä maailman rikkain terroristijärjestö. Terrorismin analyysikeskuksen CAT:n uuden tutkimuksen mukaan Isisillä on noin kahden miljardin dollarin, eli noin 1,8 miljardin euron omaisuus. Vuonna 2015 Isis teki noin 2,4 miljardia dollaria rahaa. Se on 500 miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asiasta uutisoi CNN.

Tutkimus julkaistaan tänään keskiviikkona ja se käsittelee Isisin taloutta. Raportin ovat laatineet terrorismiasiantuntijat Jean-Charles Brisard ja Damien Martinez.

Taistelut Isisiä vastaan käyvät tällä hetkellä erityisen kiivaina Fallujan kaupungissa.­

Isis on pyrkinyt kohentamaan talouttaan keräämällä ”veroja” hallitsemillaan alueilla Irakissa ja Syyriassa. Tutkimuksen mukaan verojen määrä nousi vuoden 2014 jälkeen 360 miljoonasta dollarista seuraavana vuonna 800 miljoonaan dollariin. ”Verot” olisivat siis tutkimuksen mukaan yli kaksinkertaistuneet. Isisin alueella elää noin kahdeksan miljoonaa ihmistä. Isis on myös joutunut leikkaamaan sotilaidensa palkkaa puoleen.

Verotusta perustellaan uskonnolla

Tutkimuksessa on julkaistu tilasto, joka kertoo, mistä Isisin tulot koostuvat. Brisardin ja Martinezin mukaan terroristit ovat yksinkertaisesti vaihtaneet bisnestoimintansa öljystä verotukseen. CAT:n mukaan öljyn osuus liikevaihdosta on laskenut viime vuoden 38 prosentista 25 prosenttiin. Vastaavasti vuonna 2015 verotuksen osuus nousi 33 prosenttiin 12 prosentista.

CAT kertoo, että verotukseen kuuluu 10 prosentin ansiotulovero, 15 prosenttiin ylettyvät liiketoimintaveron ja 5 prosentin maksut pankki- ja käteisnostotoiminnoista. Lääkevero on 35 prosenttia. Lisäksi Isis kerää maksuja alueelta poistumisesta, vaikka se olisi vain väliaikaista.

Isisin hallitsemalla alueella muslimit maksavat zakatia, joka on islamin säätämä almuvero. Kristityt ja juutalaiset maksavat erillistä jizyaa, joka antaa heille oikeuden asua Isisin alueilla.

Isisin muihin tulohankintamuotoihin kuuluvat muun muassa kyberrikollisuus ja kaupankäynti naapurialueiden kanssa. Muun muassa Turkkia on syytetty siitä, että se ei tee tarpeeksi kitkeäkseen Isisin tavarakauppaa maasta pois. Isis on myynyt öljyn lisäksi muun muassa puuvillaa, sementtiä ja viljaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?