America is under attack, Yhdysvaltoihin on hyökätty, supatti Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Andrew Card esimiehensä, presidentti George W. Bushin korvaan aamulla 11. syyskuuta 2001.
Toinen matkustajakone oli juuri osunut World Trade Centeriin. Bush ei kuitenkaan voinut reagoida tietoon ilmeisestä terrori-iskusta mitenkään, sillä hän istui floridalaisen alakoulun oppilaiden edessä ja kuunteli kuinka nämä harjoittelivat ääneen lukemista. Bush puraisi vain alahuultaan ja istui paikallaan kirja kädessä useita pitkiä minuutteja, ennen kuin tilaisuus keskeytettiin ja presidentti kiidätettiin takahuoneeseen.
Alkoi kiihkeä päivä, jonka aikana Bushin liikkeistä kerrottiin julkisuuteen turvallisuussyistä vain niukasti, mikä ehti jopa lisätä pelkoa. Valkoisessa talossa varapresidentti Dick Cheney kiidätettiin turvaan. Kaikki muut lentokoneet, paitsi Bushin Air Force One ja ilmavoimien hävittäjät, komennettiin maahan. Vasta illalla presidentti astui kameroiden eteen ja piti tunteikkaan puheen kansalaisille.
Nyt Bushin presidenttikausien perintöä vaaliva George W. Bush Presidential Library and Museum on julkaissut ennennäkemättömiä kuvia Bushin päivästä ja reaktioista iskuihin. Kuvat on ottanut presidentin henkilökohtainen kuvaaja Eric Draper, ja ne kuvastavat hyvin tunteita, joita presidentin ja tämän lähimpien henkilöiden voi kuvitella käyneen läpi.
Presidentti saapui Emma E. Bookerin ala-asteelle Floridan Sarasotassa. Hän oli jo kuullut ensimmäisen koneen törmäyksestä WTC-torneihin, mutta tilannetta selvitettiin vielä.
Bush seurasi lasten ääneen lukemista vielä useita minuutteja sen jälkeen kun oli kuullut toisen koneen iskusta New Yorkissa.
Ylh. vas: Presidentti luonnosteli ensimmäistä lausuntoaan kansalle jo ala-asteen tiloissa. Muut katsovat televisiota. Ylh. kesk: Bush kiidätettiin lentokoneeseensa, jossa hän katsoi tv-kuvaa iskuista. Ylh. oik: Bush lennätettiin ensimmäiseksi Louisianaan ilmavoimien tukikohtaan. Oikealla avustaja Karl Rove. Alhaalla: Bush ja henkilöstöpäällikkö Andrew Card seurasivat uutislähetystä ilmavoimien tukikohdassa.
Avustaja Harriet Miers ja Bush lentokoneessa matkalla Washingtoniin.
Presidentti puhelimessa, henkilöstöpäällikkö Andrew Card, lehdistöedustaja Ari Fleischer ja neuvonantaja Dan Bartlett keskustelevat.
Lääkintähenkilökuntaan kuuluva everstiluutnantti Cindy Wright silitti presidentin niskaa.
Vasen kuva: Vaimo Laura Bush seurasi, kun Bush neuvotteli tilanteesta Valkoisen talon tilannekeskuksessa. Oikea kuva: Andrew Card, varapresidentti Dick Cheney ja turvallisuusneuvonantaja Condoleezza Rice.
Presidentti valmistautui puhumaan kansalle tv:ssä.
Presidentti kävi läpi puhettaan kansalle juuri ennen tv-lähetyksen alkamista.