Heimo

Ulkomaat

Raportti: Lapset poimivat tupakkaa Indonesiassa – ”Oksennan joka kerta”

Julkaistu:

Tupakkateollisuus
Human Rights Watch -järjestö kehottaa suuria tupakkayhtiöitä kitkemään lapsityön tuotantoketjuistaan.
Tuhannet indonesialaislapset työskentelevät vaarallisissa olosuhteissa tupakkafarmeilla, kertoo Human Rights Watch -järjestön tuore raportti.

(Tekstitetyllä videolla lasten kommentteja ja kuvaa Indonesian tupakkaviljelmiltä.)

Raportin mukaan tupakkapelloilla nuorimmat tupakkapelloilla työskentelevistä lapsista on vain 8-vuotiaita. Lasten kerrotaan altistuvan työssään nikotiinille ja myrkyllisille kemikaaleille, jotka aiheuttavat muun muassa syöpää, myrkytyksiä ja hengitystieongelmia. Oman vaaransa aiheuttavat lisäksi kuumat sääolosuhteet.

– Oksennan joka kerta, kun olen korjaamassa satoa, kertoo järjestön raporttia varten haastattelema 13-vuotias Ayu, joka sanoo käyneensä töissä pelloilla pienestä asti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Raportista kertovan CNN:n mukaan Indonesia on maailman viidenneksi suurin tupakantuottaja. Human Rights Watch vaatii Indonesian hallitusta kieltämään lasten työskentelyn tupakkapelloilla ja kiinnittämään vaaralliseen lapsityöhön huomiota myös laajemmin.

Nikotiinimyrkytys vaikuttaa aivojen kehitykseen

Järjestön mukaan myös suurten tupakkayhtiöiden tulisi kitkeä lapsityö omista tuotantoketjuistaan.

– Tupakkafirmat tekevät rahaa indonesialaisten lapsityöläisten terveydellä, kommentoi Human Rights Watchille työskentelevä lasten oikeuksien tutkija Margaret Wurth CNN:lle.

Indonesian lain mukaan alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä vaarallista työtä, joksi luokitellaan myös haitallisten kemikaalien parissa työskenteleminen. YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan yli 1,5 miljoonaa 10–17-vuotiasta lasta tekee maataloustöitä Indonesiassa. Ei ole tiedossa, kuinka suuri osa heistä työskentelee tupakkapelloilla.

Järjestön mukaan ongelmaan on puututtu lainsäädännön tasolla, mutta tupakkapelloilla työskentelyä ei erikseen ole mainittu lapsilta kiellettyjen vaarallisten töiden listalla.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan tupakkapeltojen työntekijöillä on ”erityisen korkea riski” sairastua nikotiinimyrkytykseen, jonka oireisiin kuuluvat muun muassa pahoinvointi, oksentelu ja päänsärky. Pidemmällä aikavälillä myrkytys saattaa aiheuttaa vakavia ongelmia erityisesti lasten aivojen kehitykselle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    2. 2

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät joulusuklaat juuri nyt – tuttu suosikki pitää vankasti ykköspaikkaa

    5. 5

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    6. 6

      Enontekiön seriffiehdokas kertoo suunnitelmista: Kodinturvajoukoille pamput ja pippurisumuttimet

    7. 7

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    8. 8

      Muuramen taposta epäillyt vangittiin – pääepäilty tuomittiin raa’asta pahoinpitelystä jo kesällä: viilsi kasvoja ja poltti kehoa

    9. 9

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    10. 10

      Laihdunko, jos lakkaan syömästä perunaa? 6 asiaa, jotka tapahtuvat kun jätät perunat pois lautaselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    4. 4

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    5. 5

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    6. 6

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    7. 7

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    8. 8

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    9. 9

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kuvaukset keskeytyivät dramaattisesti: Kilpailijan äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    6. 6

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    7. 7

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    8. 8

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    2. 2

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät joulusuklaat juuri nyt – tuttu suosikki pitää vankasti ykköspaikkaa

    5. 5

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    6. Näytä lisää