Kuningas määräsi Espanjaan uudet vaalit kesäkuussa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kuningas määräsi Espanjaan uudet vaalit kesäkuussa

Hallitusyhteistyöstä sopiminen osoittautui puolueille mahdottomaksi tehtäväksi.

Espanjan kuningas Felipe (vas.) tapasi sosialistipuolueen johtajan Pedro Sanchezin 26.4.2016.­

3.5.2016 11:57

Espanjassa pidetään uudet parlamenttivaalit 26. kesäkuuta, kertoo muun muassa El Pais -lehti. Vaaleihin jouduttiin, koska puolueet eivät kyenneet sopimaan hallitusyhteistyöstä joulukuun vaalien jälkeen.

Kuningas Felipe on allekirjoittanut tänään uusia vaaleja koskevan asetuksen. Kyseessä on ensimmäinen kerta Francon diktatuurin päättymisen jälkeen, kun Espanjassa joudutaan pitämään uusintavaalit.

Espanjassa pitkään jatkunut konservatiivien ja sosialistien kaksipuoluejärjestelmä murtui joulukuussa, kun kaksi uutta puoluetta, vasemmistolainen Podemos ja keskustalainen Ciudadanos, nousivat parlamenttiin. Yksikään puolueista ei saanut riittävää kannatusta hallituksen muodostamiseksi. Ennusteiden mukaan tilanne ei todennäköisesti muutu yhtään helpommaksi uusien vaalien jälkeen.

Euroalueen neljänneksi suurin talous Espanja on parhaillaan toipumassa syvästä lamasta. Talouskasvun on tosin tänä vuonna ennustettu jonkin verran hidastuvan viime vuoden yli kolmen prosentin vauhdista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?