19-vuotias lähetyssaarnaaja selvisi Bostonin terrori-iskusta – loukkaantui Brysselissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

19-vuotias lähetyssaarnaaja selvisi Bostonin terrori-iskusta – loukkaantui Brysselissä

Mormonilähetyssaarnaajat olivat saattamassa kollegaansa, kun lentoaseman lähtöaulassa räjähti. Nuorin lähetyssaarnaajista oli aiemmin selvinnyt Bostonin terrori-iskusta ja ollut myös Pariisissa marraskuun iskujen aikaan.

Räjähdys teki runsaasti tuhoa lentoaseman lähtöaulassa.

23.3.2016 1:32

Brysselin Zaventemin lentoasemalla tiistaiaamuna tapahtuneessa itsemurhaiskussa sai surmansa ainakin 14 ihmistä ja loukkaantui 96.

Loukkaantuneista neljä oli mormonilähetyssaarnaajia, joista kolme oli lähtöisin Yhdysvalloista ja yksi Ranskasta. ABC Newsin mukaan Richard Norby, 66, Joseph Empey, 20, sekä Mason Wells, 19, olivat saattamassa ranskalaista kollegaansa Fanny Rachel Clainia, 20, kun lentoaseman lähtöaulassa räjähti.

Kaikki neljä ovat saaneet vammoihinsa sairaalahoitoa. Clainin kerrotaan selvinneen vähäisin vammoin, sillä hän oli ehtinyt jo siirtyä turvatarkastuksen puolelle.

Mason Wells.

Oli paikalla Bostonin ja Pariisin iskujen aikana

19-vuotiaan Mason Wellsin isä Chad Wells kertoi tiistaina ABC Newsille, että hänen pojallaan on leikkausta vaatinut jalkavamma sekä toisen ja kolmannen asteen palovammoja käsissään ja kasvoissaan.

Mason Wells on aiemmin selvinnyt Bostonin terrori-iskusta. Wells oli kolme vuotta sitten kannustamassa Bostonin maratonille osallistunutta äitiään, kun pommit räjähtivät kesken kilpailun ja surmasivat kolme ihmistä.

Viime marraskuussa Wells oli puolestaan Pariisissa, kun Isis teki kaupunkiin useita tuhoisia iskuja.

Toisen loukkaantuneen lähetyssaarnaajan Richard Norbyn taas kerrotaan olleen yhteydessä perheeseensä ja kertoneen, että hänen säärensä ja nilkkansa ovat mahdollisesti murtuneet.

Jutun otsikkoa täsmennetty klo 4.27.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?