Savolaistaustainen Heidi Cruz: ”Ted tuli kotiovelle ison kukkapuskan kanssa” – USA:n vaaleissa yhä Suomi-kytkös

Savolaistaustainen Heidi Cruz saattaa yhä päästä Valkoisen talon emännäksi. Kovapuheisella Ted Cruzilla on vaimonsa mukaan myös pehmeämpi puoli.

15.3.2016 10:17

USA:n presidentinvaaleissa on edelleen jännittävä Suomi-kytkös. Teksasin senaattori Ted Cruz on yhä mukana kisassa republikaanien esivaaleissa. Ted Cruzin puoliso Heidi Cruz on todennut olevansa "puoliksi suomalainen".

– Äitini oli suomalainen. Hänen isänsä tuli Suomesta ja meni naimisiin isoäitini kanssa, joka oli Tennesseestä, Cruz kertoi Helsingin Sanomille Iowan vaalikokouksessa helmikuussa.

Heidi Cruzin äidinisä oli alkujaan savonlinnalainen Olavi Johannes Rouhe. Rouheen suku, entinen Rosengren, on alun perin Porin seudulta. Olavi Rouhe lähti opiskelemaan lääkäriksi Kaliforniaan, valmistui vuonna 1934, teki lähetystyötä Kongossa 22 vuotta ja toimi noin 30 vuotta kirurgina Kaliforniassa.

Hän sai tyttären nimeltään Suzanne, joka on Heidi Cruzin äiti. Olavi Rouhe kuoli vuonna 2006.

Heidi Cruz on käynyt kerran Suomessa.

– Kävin siellä kerran, vuonna 1982, kun isovanhemmillani oli 50-vuotishääpäivä. Näin myös Helsingin. Suomessa oli hyvin kaunista, Heidi Cruz kertoi HS:lle.

Oheisella videolla Heidi Cruz puhuu miehestään. Hän tapasi miehensä aikoinaan Yhdysvaltain entisen presidentin George W. Bushin vaalikampanjassa Teksasissa.

– Äänestin häntä (Cruzia) viidessä minuutissa, Heidi Cruz naurattaa vaalitapahtuman yleisöä videolla.

Ted Cruz on tunnettu kovista puheistaan. Heidi Cruz tuo videolla esille miehensä pehmeämmän puolen. Viime ystävänpäivänä Ted Cruz oli kiireinen vaalikampanjansa vuoksi ja vaimo oli jo ehtinyt ostaa kukat ja kortit itselleen, anopilleen sekä pariskunnan kahdelle tyttärelle, neljävuotiaalle Catherinelle ja seitsemän ikäiselle Carolinelle.

– Sitten Ted tuli kotiovelle ison kukkapuskan kanssa. Ted ei koskaan unohda huomioida ja helliä perheensä naisia.

Heidi Cruz kertoo myös tapauksesta, kun Ted Cruzin ystävä joutui leikkaukseen.

– Hän on maailman paras ystävä. Meidän läheinen ystävämme joutui leikkaukseen. Sairaalassa Ted piti ystäväänsä kädestä kuuden tunnin leikkauksen ajan, Heidi Cruz kertoo videolla.

Suomen sukulaiset yllättyivät

Lohjalla asuva Ninna Rouhe on yksi Heidi Cruzin suomalaisista sukulaisista. Hän ei ole tavannut itse Heidi Cruzia eikä hänen miestään, mutta tapasi sen sijaan useita naisen lähisukulaisia 15 vuotta sitten Kalifornian Orange Countyssa.

-Olimme illallistamassa yhdessä hänen serkkujensa ja setiensä kanssa. Hänen äitinsäkin oli siinä mukana silloin. He kutsuivat meidät ystävällisesti sinne suvun piiriin kyläilemään ja illalliselle, Rouhe kertoi IS:lle helmikuussa.

Rouhe kertoo samalla olleensa tutustumassa paremmin Heidi Cruzin serkun Helena Rouheen perheeseen.

-Minulle Heidi, Helena ja muut ovat pikku-pikkuserkkuja.

Rouhe kertoo kiinnostuneensa Yhdysvalloissa olevista sukulaisistaan parikymppisenä. Yhteys sukulaisiin löytyi internetin kautta. Aluksi yhteyttä pidettiin kirjeitse ja sittemmin suhteita on pidetty yllä Facebookin kautta.

Cruzien Valkoiseen taloon pyrkiminen tuli Suomen-sukulaisille yllätyksenä.

-Pikku hiljaa sitä alkoi Facebookin kautta huomata, että Helena tsemppaa siellä republikaanista puoluetta ja myöskin sitten samalla mahdollista Valkoisen talon emäntää. Sitä kautta olen sitten seuraillut niitä linkkejä ja ihmetellyt, että ohoh, kappas vaan, tällainen tapaus sitten.

Rouhe kertoo, kuinka villeimmissä kuvitelmissa on jo leikitelty ajatuksella, että pääsisiköhän Valkoiseen taloon pian peräti vierailulle.

-Kieltämättä tämä on kyllä hämmästyttänyt. Vitsailemme, että kohta aletaan silitellä juhlapukuja kuntoon ja lähdetään sinne sitten joukolla enemmänkin tutustumaan sukuun, Rouhe naurahti IS:n helmikuisessa haastattelussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?