Saksan poliisi otti kiinni kaksi Kölnin ahdisteluista epäiltyä miestä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Saksan poliisi otti kiinni kaksi Kölnin ahdisteluista epäiltyä miestä

Kölnin rautatieaseman lähistöllä tapahtuneista ahdisteluista ja ryöstöistä on tehty yli tuhat rikosilmoitusta.

Kölnin rautatieaseman lähistöllä tapahtuneista ahdisteluista ja ryöstöistä on tehty yli tuhat rikosilmoitusta.

Julkaistu: 9.3.2016 17:55

Kiinniotot tehtiin pian sen jälkeen, kun poliisi oli julkaissut kuvia Kölnin uudenvuodenyön joukkoahdisteluun mahdollisesti liittyvistä henkilöistä.

Saksalaismedian mukaan Saksan poliisi otti tiistaina kiinni 26-vuotiaan miehen Kölnin lähellä sijaitsevassa Kerpenissä. Toisen, 31-vuotiaan miehen kerrotaan ilmoittautuneen samana päivänä itse poliisille ja kertoneen olevansa yksi henkilöistä, joiden kuvia poliisi oli aiemmin samana päivänä julkaissut.

Süddeutsche Zeitungin haastatteleman syyttäjän mukaan 26-vuotiasta algerialaismiestä on esitetty vangittavaksi. Hänen epäillään olleen osallisena tilanteessa, jossa lukuisia naisia ahdisteltiin ja ryöstettiin Kölnin rautatieaseman lähellä uudenvuodenyönä.

31-vuotiaan osallisuutta tapahtumiin selvitellään vielä. Molemman miehistä ovat poliisin huostassa Kölnissä.

Poliisi julkaisi tiistaina viisi valokuvaa mahdollisista tekijöistä. Osa kännykkäkameroilla otetuista kuvista oli ahdistelluiksi joutuneiden uhrien itse ottamia.

Silminnäkijät ovat kertoneet suuren joukon pohjoisafrikkalais- ja arabitaustaistia miehiä ahdistelleen ja ryöstäneen naisia Kölnin rautatieaseman läheisyydessä uudenvuodenyönä. Tapahtumista on syyttäjän mukaan tehty jo yli 1100 rikosilmoitusta ja yhteensä 13 epäiltyä on otettu kiinni.