Ilmari, Ilmo

Ulkomaat

Rajojen sulkemisen seuraus: Valtavia pakolaisleirejä syntymässä Eurooppaan

Julkaistu:

Pakolaisjärjestö varoittaa EU-rajojen sulkemisen ajavan pakolaiset leireille ympäri Eurooppaa. Suomalaistutkijan mukaan päätös ei pysäytä pakolaisten virtaa.
EU-maiden rajojen sulkeminen Lähi-idän pakolaisilta voisi johtaa suurten pakolaisleirien perustamiseen eri puolelle Eurooppaa. Näin varoittaa kansainvälistä pakolaistyötä tekevän kansalaisjärjestön, Norjan pakolaisneuvosto NRC:n pääsihteeri Jan Egeland.

Kysymys on keskeinen tänään alkavassa EU-huippukokouksessa. Useat maat ovat jo kertoneet haluavansa rajoittaa liikkumista rajoillaan viime vuoden kaltaisen pakolaisvyöryn pelossa.

– Jos Kreikan ja Makedonian välinen raja suljetaan tai jos Kreikka suljetaan pois Schengen-alueesta, Eurooppa tulee näkemään alueellaan valtavia pakolaisleirejä isojen turvaa etsivien ihmisjoukkojen jäädessä loukkuun, Egeland varoittaa järjestön eilen julkaisemassa tiedotteessa.

Vaarana on, että pakolaiskriisin hoidossa jouduttaisiin ojasta allikkoon. Valtavien pakolaisleirien hallitseminen voisi osoittautua EU-maille vielä vaikeammaksi ja kalliimmaksi kuin pakolaismassoista huolehtiminen nykyisellä tavalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

SUURIMMAN paineen kohteena olevaa Kreikkaa on syytetty laiminlyönneistä rajojensa valvonnassa ja maa on uhattu jopa sulkea vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen ulkopuolelle. Uutistoimisto AP kertoi viime viikolla EU:n kaavailevan jäsenmailleen mahdollisuutta aloittaa rajatarkastukset määräaikaisesti.

Useat Euroopan maat, Suomi mukaan lukien, ottivat jo viime vuonna rajatarkastukset käyttöön suuren pakolaismäärän seurauksena.

Viimeisimpänä Itävallan kerrottiin eilen rajoittavan liikennettä Slovenian, Italian ja Unkarin rajoilla ja ottavan käyttöön päiväkiintiöt rajan yli pääseville pakolaisille.

– Eurooppalainen linnoitus -lähestymistapa suljettuine rajoineen ainoastaan heikentää EU:n lakeja ja arvoja ja lähettää kammottavan kuvan halustamme kunnioittaa kansainvälisiä pakolaisasetuksia, Egeland arvostelee.

Rajojen sulkemisen sijaan Egeland kehottaa EU-maita luomaan uskottavan yhteisen strategian pakolaisongelman ratkaisuun.

ULKOPOLIITTISEN instituutin Lähi-idän politiikkaan erikoistunut vanhempi tutkija Toni Alaranta pitää varoitusta vakavasti otettavana niin kauan, kun Syyriassa jatkuva sota on keskittynyt kaupunkialueille. Eurooppa on taisteluja pakeneville ainoa varteenotettava vaihtoehto Turkin ja Jordanian pakolaisleirien alkaessa olla täynnä.

– Rajojen sulkeminen tarkoittaisi sitä, että Kreikkaan pitäisi saada isoja pakolaisleirejä. Näillä ihmisillä ei ole muuta suuntaa jonne lähteä, Alaranta sanoo.

Hän ei usko, että EU-maiden suunnittelemat toimet pidemmän päälle estäisivät pakolaisten virtaa sotaa käyviltä alueilta, vaikka EU:n etelärajan tilkitseminen vaikeuttaisikin huomattavasti pakolaisten pääsyä Eurooppaan.

– Siihen on vaikea nähdä mitään kikkakonsteja.

Rajojen sulkeminen tarkoittaisi sitä, että Kreikkaan pitäisi saada isoja pakolaisleirejä. Näillä ihmisillä ei ole muuta suuntaa jonne lähteä.

SYYRIASSA Venäjän ja sen tukemat hallituksen joukot jatkoivat eilen ilmaiskujaan viime viikon lopulla Münchenissä saavutetusta tulitaukosopimuksesta huolimatta. Uutistoimisto AFP:n haastattelemien amerikkalaisten sotilaslähteiden mukaan iskut olivat jopa kiihtyneet.

Syyrian tilanteessa Alaranta näkee edelleen jatkuvasta pattitilanteesta huolimatta myös pieniä valon pilkahduksia.

– Eilen lukemani raportin mukaan esimerkiksi Damaskoksessa, jossa hallitus on päässyt uudelleen valtaan, osa ihmisistä on jo palaillut kotiseudulleen, Alaranta sanoo.

Pahin tilanne on Syyrian pohjoisosissa, jossa kymmenien ihmisten on kerrottu kuolleen sairaaloihin ja kouluihin osuneissa iskuissa tällä viikolla.

Huippukokoukselta odotetaan paljon

Tänään torstaina alkavan EU-huippukokouksen arvioidaan olevan viimeinen mahdollisuus välttää Eurooppaa kevään myötä jälleen uhkaava pakolaiskatastrofi. Odotukset eivät kuitenkaan ole korkealla.

Viime vuonna Eurooppaan saapui Välimeren kautta yli miljoona pakolaista. Alkuvuonna tulijoita on ollut jo noin 75 000, joka on peräti 25 kertaa enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

– Eurooppa voi selvittää ongelman jos se haluaa. Mutta siihen tarvitaan poliittinen läpimurto, totesi Kris Pollet eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE:stä The Washington Postille.

– Ilman sitä edessä on kaaos, se on selvää, hän lisäsi.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen toivoo maiden välisten rajojen mahdollisen sulkemisen jäävän väliaikaiseksi.

– Monessa asiassa on jo tehty merkittäviä päätöksiä ja luotu yhteistä politiikkaa, esimerkiksi ulkorajojen valvonnassa ja palauttamisissa, Tiilikainen huomauttaa.

– Ongelma vain on siinä, että sen käytäntöön saaminen laahaa perässä.

Tilanteen tekee haastavaksi se, että samaan aikaan EU:n on neuvoteltava Turkin kanssa pakolaisvirtojen tyrehdyttämiseksi ja etsittävä ratkaisua myös Syyrian konfliktiin. Turkki ilmoitti peruvansa osallistumisensa huippukokoukseen keskiviikkona Ankarassa tapahtuneen terrori-iskun vuoksi.

– Näihin kaikkiin pitäisi pyrkiä pistämään paukkuja samanaikaiseksi. En usko että huippukokouksessa yritetään etsiä yhtä ratkaisua vaan yritetään vauhdittaa jo tehtyjen päätösten täytäntöönpanoa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

  7. 7

    Lohjalla kadonnut retkiluistelija löytyi hukkuneena Ruumissaaren edustalta

  8. 8

    Video: Jättimäinen pyton luikerteli tielle Floridassa – huonosti kävi

  9. 9

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  10. 10

    Jyväskylän putka suljettiin, poliisi joutuu ajamaan humalaiset jopa Tampereelle asti – ”Meistä tuli lopullisesti taksikuskeja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  2. 2

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  3. 3

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  4. 4

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  5. 5

    Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

  6. 6

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  7. 7

    ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

  8. 8

    Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

  9. 9

    Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

  10. 10

    Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  2. 2

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. Näytä lisää