Severi

Ulkomaat

Viranomaiset: Vain kolme Kölnin ahdisteluista epäiltyä oli uusia turvapaikanhakijoita

Julkaistu: , Päivitetty:

SAKSA
Saksan viranomaisten mukaan suurin osa Kölnin vuoden vaihteen seksihyökkäyksistä epäillyistä oli muita kuin uusia turvapaikanhakijoita.
Kölnin ahdistelijoiksi epäillyistä 58 henkilöstä vain kolme on osoittautunut uusiksi turvapaikanhakijoiksi.

Pakolaisia oli syytetty yli tuhannesta varkaudesta, seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta Kölnin keskustassa uudenvuoden yönä.

Pidätetyistä kuitenkin vain kolme – kaksi syyrialaista ja yksi irakilainen – olivat saapuneet vast’ikään Saksaan.

Suurin osa epäillyistä on kotoisin Pohjois-Afrikasta, kuten Algeriasta, Tunisiasta ja Marokosta. Kolme on Saksan kansalaisia, kertoi Kölnin yleinen syyttäjä Ulrich Bremer Independent-lehden mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Bremer täsmensi myöhemmin maanantaina, että suurin osa pidätetyistä ”luokitellaan yleensä ottaen pakolaisiksi”.

Hänen mukaansa osa oli saapunut Saksaan ilmoittaen aikovansa hakea turvapaikkaa ja osa oli tehnyt hakemuksen.

Bremer huomautti Die Welt-lehdelle, että poliisille tehdyistä 1 054 rikosilmoituksesta 600 koski ryöstöjä ja varkauksia.

Kölnin vastanimitetyn poliisipäällikön Jurgen Mathiesin mukaan poliisilla ei ole todisteita siitä, että hyökkäykset olisivat ennalta suunniteltuja. Sen sijaan niistä oli välitetty tietoa ”sosiaalisten kanavien kautta”.

Päivitys 16.2. klo 14.47: Täsmennetty ingressiin, että kyse on uusista turvapaikanhakijoista sekä täydennetty syyttäjän lausuntoa jutussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  4. 4

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  5. 5

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  6. 6

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  7. 7

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  8. 8

    Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

  9. 9

    Kehitysvammaiset Jaana, 47, ja Aimo, 63, joutuivat taistelemaan 14 vuotta rakkautensa puolesta – saivat tavata vain viikonloppuisin

  10. 10

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  4. 4

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  5. 5

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  6. Näytä lisää