Anja, Anita

Ulkomaat

Video: Donald Trumpin huikea elämä – konkurssin kautta tv-tähdeksi ja politiikan rääväsuuksi

Julkaistu:

ESIVAALIT
Kamppailu ehdokkuudesta Yhdysvaltain presidentiksi alkaa tänään Iowasta. Katseet kohdistuvat edelleen yhteen mieheen.
Taistelu ehdokkuudesta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa alkaa toden teolla tänään, kun republikaanien ja demokraattisen puolueen ensimmäiset esivaalit käydään Iowan osavaltiossa. Piskuisessa Iowassa saavutettavalla voitolla ei ole ehdokkaille suurta käytännön merkitystä, mutta menestys tai tappio siellä on perinteisesti määrittänyt vahvasti ehdokkaiden kampanjan suuntaa jatkossa.

Republikaanien kisassa katseet kohdistuvat edelleen yhteen mieheen, jonka ennustettiin jo kesällä kompastuvan loukkaaviin puheisiinsa ja uskottavuuden puutteeseen. Kiinteistömoguli ja tosi-tv-tähti Donald Trump johtaa epäilyistä huolimatta valtakunnallisia mielipidemittauksia ylivoimaisesti.

Iowassa kisa on tiukempi, ja lauantaina Bloomberg-uutistoimiston mittauksessa Trumpin kovin kilpailija, teksasilaissenaattori Ted Cruz oli vain viiden prosenttiyksikön päässä. Tappio voisi kääntää Trumpin tähden laskuun ratkaisevalla hetkellä, voitto taas silottaa tien ehdokkaaksi – jopa oman puolueen kauhuksi.

Lottovoittajan elämää elävä miljardööri on jakanut mielipiteitä jo kauan ennen politiikkaan siirtymistä. Hän ei ole koskaan pyrkinyt miellyttämään kaikkia, vaan itselleen riittävän suurta yleisöä. Joka tapauksessa elämää suuremman hahmon elämäntarina hakee vertaistaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Siirtolaisten jälkeläinen

Yksi Trumpin monista ristiriitaisuuksista on, että siirtolaisia vaalikampanjansa aikana kovin sanoin tylyttäneellä miehellä on itselläänkin vahva siirtolaistausta. Vuonna 1946 New Yorkin Queensissa syntyneen Trumpin äiti oli kotoisin Skotlannista ja isän vanhemmat puolestaan saksalaisia siirtolaisia.

Myös Trumpin molemmat vaimot ovat siirtolaistaustaisia. Ensimmäinen vaimo Ivana Trump on tsekkiläissyntyinen ja nykyinen puoliso Melania Knauss-Trump Sloveniasta. Välissä Trump ehti olla naimisissa näyttelijä Marla Maplesin kanssa.

Trumpin maahanmuuttovastaisten puheiden ja oman taustansa ristiriitaa on kommentoinut myös presidentti Barack Obama, joka totesi viime vuoden lopussa ABC:n George Stephanopoulosin haastattelussa monien siirtolaisten jälkeläisten ”ironisesti” vastustavan siirtolaisuutta. Kommentin katsottiin viittaavan suoraan Trumpiin.

Trumpin isä Fred Trump oli hänen itsensä lailla New Yorkin merkittävimpiä kiinteistösijoittajia. Äiti Mary Anne Trump keskittyi perheen viidestä lapsesta huolehtimiseen ja hyväntekeväisyyteen.

Trumpin ollessa teini-ikäinen vanhemmat lähettivät tämän New Yorkin kadettikouluun. Myöhemmin hän opiskeli liiketaloutta Pennsylvanian yliopistossa, josta valmistui vuonna 1968.

Siellä missä tavalliset ehdokkaat mokaavat, hän näkee mahdollisuuden saada huomiota.

Heti valmistuttuaan Trump siirtyi töihin isänsä kiinteistöfirmaan. Muiden perimiä omaisuuksia pilkannut Trump on vähätellyt isänsä osuutta omassa menestyksessään.

– Minulla ei ole ollut helppoa. Aloitin Brooklynissä. Isäni antoi minulle pienen, miljoonan dollarin suuruisen lainan, Trump kuvaili NBC:n Today-ohjelmassa marraskuussa.

Konkurssista kiinteistömoguliksi

Trumpin omat kiinteistöbisnekset alkoivat perheen yhtiössä, joka keskittyi edullisiin vuokrataloihin New Yorkin Brooklynissa. Vuonna 1971 Trump otti yhtiön hallintaansa, siirtyi Manhattanille ja alkoi työskennellä isompien ja näkyvämpien projektien parissa. Ensimmäinen niistä oli The Commodore Hotelin peruskorjaus Grand Hyatt -hotelliksi vuonna 1980.

Vuonna 1982 valmistui 58-kerroksinen Trump Tower, joka oli tuohon aikaan Manhattanin korkein asuntorakennus ja herätti huomiota ylellisyydellään. Myöhemmin Trumpin nimeä kantavia pilvenpiirtäjiä on noussut ympäri maailmaa.

Trump lähti nopeasti mukaan myös huvittelukaupunki Atlantic Cityn kiinteistöbisnekseen ja vuoteen 1990 mennessä hän omisti kaupungista useita isoja hotelleja, joukossaan maailman suurin hotelli-kasino Taj Mahal. Hän hankki myös oman lentoyhtiön.

1990-luvun alussa Trumpin omaisuuden arvo oli yli 1,5 miljardia dollaria. Kiinteistömarkkinoiden romahdettua omaisuuden arvosta kuitenkin suli yli miljardi ja useat Trumpin imperiumin yhtiöistä ajautuivat konkurssiin.

85-metrisen huvijahtinsa ja lentoyhtiönsä myymään joutunut Trump kuitenkin onnistui kipuamaan talouslehti Forbesin mukaan lähes kahteen miljardiin dollariin kertyneistä veloista takaisin elävien kirjoihin. Trumpin yhtiöt ovat tehneet useita konkursseja myös 2000-luvulla, josta on tullut miehelle jopa ylpeyden aihe.

– Olen hyödyntänyt tämän maan lainsäädäntöä ja konkurssilakeja tehdäkseni hyvää työtä yhtiölleni, työntekijöilleni ja perheelleni, Trump kehui republikaaniehdokkaiden ensimmäisessä vaaliväittelyssä elokuussa.

Tosi-tv-tähti

Trumpin tämänhetkisen maailmanlaajuisen suosion katsotaan juontavan juurensa etenkin vuonna 2004 alkaneeseen Diili (The Apprentice) -tosi-tv-sarjaan, jossa kilpailijat tavoittelivat työpaikkaa Trumpin yhtiössä. Supersuositun ohjelman tavaramerkiksi muodostui Trumpin tyly ilmoitus putoavien kilpailijoiden vuorollaan saamista potkuista.

Trumpin on arvioitu hyödyntävän tv-uralta saamiaan oppeja taitavasti erityisesti siinä, kuinka riittävän suuren yleisön tuki voitetaan omalle puolelle.

– Siellä missä tavalliset ehdokkaat mokaavat, hän näkee mahdollisuuden saada huomiota, kuvaili The New York Timesin tv-kriitikko James Poniewozik lokakuussa.

Brändi

Trump on käyttänyt henkilökohtaista julkisuuttaan häikäilemättömästi hyväkseen urallaan jo sen varhaisista ajoista lähtien. Trumpille huonoa julkisuutta ei ole olemassa.

Lommojakin on silti tullut. Esivaalikampanjan aikana heitetyt tölväisyt näyttävät päättäneen Trumpin oman tv-uran ainakin toistaiseksi. Kesäkuussa 2015 tv-kanava NBC ilmoitti purkavansa sopimuksen Trumpin kanssa tämän meksikolaissiirtolaisia leimanneiden puheiden vuoksi. Syyskuussa kanava kieltäytyi samasta syystä näyttämästä Trumpin osaksi omistamia Miss Universum-kisoja, jonka seurauksena tämä lopulta luopui omistuksestaan.

Republikaanien puoluejohto on pelännyt Trumpin pilaavan puheillaan ja linjauksillaan koko puolueen maineen. CNN:n viime viikolla tekemän mittauksen mukaan 68 prosenttia republikaaniäänestäjistä kuitenkin uskoo tämän päätyvän puolueen ehdokkaaksi marraskuun vaaleissa.

Kävi kisassa kuinka tahansa, Trump on onnistunut muuttamaan perusteellisesti tapaa jolla Amerikassa tehdään politiikkaa.

Katso videolta, kuinka Trump saa kehuja kansanomaisesta ruokatarjoilusta lentokoneessaan. Trumpin koneessa tarjoillaan hampurilaisia ja ranskalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. 6

      Pirkko Hämäläinen, 59, ei pystynyt enää syömään gluteenia – kehitti leivonnaisia, joista tuli miljoonabisnes

    7. 7

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    8. 8

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    9. 9

      Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

    10. 10

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. Näytä lisää