Ulkomaat

Britannia aloitti heti iskut Isisiä vastaan – RAF:n Tornadot ilmaan Kyprokselta

Julkaistu: , Päivitetty:

Iso-Britannia on tehnyt ensimmäiset Isisin vastaiset ilmaiskunsa Syyriassa, hallituslähde kertoo Reutersille.
Maan parlamentti hyväksyi yöllä ilmaiskujen aloittamisen Syyriassa. Iskujen puolesta äänesti 397 edustajaa. Vastaan äänesti 223 edustajaa, joihin kuului muun muassa oppositiossa olevan työväenpuolueen johtaja.

Britannian Tornado-hävittäjät lähtivät liikkeelle vain hetkeä myöhemmin Kyproksen-tukikohdastaan. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan koneet ovat jo palanneet tehtävältään takaisin tukikohtaansa. Reutersin lähde ei antanut tietoja siitä, montako konetta operaatioon osallistui. Hän kuitenkin vahvisti, että iskut tehtiin Syyriassa.

Reutersin tavoittama silminnäkijä oli nähnyt neljän hävittäjän lähtevän tukikohdastaan Kyproksella.

Pääministeri David Cameron perusteli iskuja kutsumalla Isisiä ”keskiaikaisiksi hirviöiksi”. Cameron sanoi, että sotilaalliset toimet ovat välttämättömiä, jotta Pariisin terrori-iskujen kaltaiset hyökkäykset voidaan estää.


EU-maista Ranska aloitti ilmaiskut Syyriassa 15. marraskuuta – kaksi päivää Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Ranska on tuonut Syyrian lähelle myös Charles de Gaulle -lentotukialuksensa. Maan presidentti Francois Hollande on vannonut tuhoavansa terroristijärjestön.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Saksan liittopäivien on määrä äänestää perjantaina osallistumisesta Isin vastaiseen operaatioon. Saksa ei aio lähettää omia hävittäjiään pommittamaan Isisiä, mutta aikoo tarjota muuta sotilaallista tukea ilmaiskuille.

Uutista päivitetty kello 8.10. Lisätty tieto Saksan liittopäivien äänestyksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt