Kuvat: Näin poliisi jahtasi terroristiepäiltyä talojen katoilla Brysselissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kuvat: Näin poliisi jahtasi terroristiepäiltyä talojen katoilla Brysselissä

Belgian poliisilla oli maanantaina iso operaatio Brysselissä Molenbeekin kaupunginosassa. Alueelta etsittiin yhtä Pariisin terrori-iskun tekijää, mutta tuloksetta.

16.11.2015 15:45 | Päivitetty 16.11.2015 16:00

Belgian poliisi järjesti maanantaina suuroperaation Molenbeekin kaupunginosassa Brysselissä, missä useat Pariisin terrori-iskuista epäillyistä ovat asuneet. Pariisin iskujen tekijäksi epäiltyyn mieheen kohdistunut operaatio päättyi noin kello 15 Suomen aikaa Molenbeekissa Brysselissä.

Epäiltyä etsittiin pitkin kattoja ja parvekkeita isossa operaatiossa. Poliisit olivat varustautuneet muun muassa suojanaamareilla.

Syyttäjänviraston mukaan operaatiossa etsittiin ranskalaista Salah Abdeslamia, jonka epäillään osallistuneen Pariisin terrori-iskuihin perjantaina. Häntä ei ole saatu kiinni.

Abdeslamin on kerrottu paenneen iskun jälkeen Ranskasta Belgiaan. Hänestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus, ja poliisi julkaisi eilen hänen kuvansa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?