Ulkomaat

Terrorismin tutkijat: Heikentynyt Isis haluaa osoittaa voimaansa Euroopassa

Julkaistu:

Terrorismi
Terrorismia tutkineet asiantuntijat pitävät Syyrian sodan lopettamista tärkeimpänä keinona estää Isisin terrori-iskuja.
Pariisin tuhoisat terrori-iskut ovat saaneet tutkijat miettimään, miten Isisin terrori voitaisiin estää.

– Euroopan pitää toimia monilla tavoin eri elämänaloilla, mutta tärkeintä juuri nyt olisi saada Syyrian sisällissota loppumaan, ruotsalainen terrorismin tutkija Magnus Ranstorp kertoo Ilta-Sanomille.

Ranstorp on toiminut pitkään Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa nimenomaan terrorismitutkijana. Hän toimii myös toisena puheenjohtajana Euroopan unionin radikalisoitumista tutkivassa työryhmässä.

Hän ei pidä terroristijärjestö Isisin kuriin saamista toivottomana, vaan uskoo jopa, että Isis on menettämässä osaa voimistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Syy siihen, että Isis iski juuri nyt Pariisiin on todennäköisesti se, että Isis on menettänyt valtaansa. Se näkyy siinä, että sen hallinnassa oleva alue on pienentynyt. Isis yrittää saada huomiota Euroopassa ja osoittaa voimaansa täällä, hän arvioi.

Toisaalta Ranstorp pelkää, että juuri samasta syystä Isis yrittää iskeä uudelleen.

”Jättimäinen tehtävä”

Ranstorp pohtii syvempiä syitä terrorismin kitkemiseksi pois kokonaan.

– Terrorismin lopettaminen on jättimäinen tehtävä. Isisillä on ikään kuin monta päätä eikä yhden poistamien vielä lopeta sen toimintaa kokonaan, hän uskoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ranstorp on kuitenkin sitä mieltä, että toimivia keinoja on monia.

– Eurooppaa koettelee nyt erilaisten epädemokraattisten voimien vahvistuminen. Pitäisi ensinnäkin estää islamististen ääriryhmien kasvumahdollisuudet vähentämällä polarisaatiota eli vastakkain asettelua kaikissa yhteiskunnissa eri ryhmien välillä.

Isisin kasvu-alusta estettävä

Ranstorp korostaa, että tieto on valtaa taistelussa terrorismia vastaan.

– Ensinnäkin eri maiden turvallisuuspalvelut voisivat toimia entistä paremmin yhdessä. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kaikki haluavat säilyttää joitakin omia salaisuuksia, joita ei voi jakaa muille.

Tietoa ja koulutusta voisi Ranstorpin mukaan silti käyttää Isisin vastaisessa taistelussa monin muinkin tavoin.

– Islamistista ääri-ideologiaa vastaan voidaan taistella lisäämällä nuorten mahdollisuuksia kouluttautua ja päästä töihin. On tunnettua, että terroristijärjestö Isis yrittää värvätä joukkoihinsa nimenmaan nuoria, jotka kokevat syrjäytyneensä.

– Euroopan on tunnettava vastuunsa ja täällä voidaan onneksi asioihin vaikuttaa demokratiaa lisäämällä, toisin kuin autoritaarisissa valtioissa, joissa eliittiryhmät voivat painostaa ihmisiä jonkin ideologian puolelle, hän korostaa.

Suomalaisasiantuntija: Yhteistyötä tiedustelupalvelujen välille

– Pitkällä aikavälillä tärkeitä tekijöitä tässä ovat Syyrian sisällissodan sekä Irakin tilanteen ratkaiseminen. Siihen tarvitaan kansainvälisen yhteisön yhteistyötä, Finnish Middle East Consulting Group -yhtiön tutkija Juha Saarinen kertoo Ilta-Sanomille.

Saarisen mukaan Euroopalle erityinen ongelma on valtioiden rajat ylittävä terroriverkostojen toiminta. Hän painottaa Isisin terrorismin torjumisessa maiden välisen tiedon jakamisen merkitystä.

– Pariisin iskut kertovat sen, että eri maiden välillä pitäisi parantaa nykyistä tiedonjakamista tiedustelupalvelujen välillä. Pariisin iskut olivat ammattimaisesti toteutettuja ja suunniteltuja. Iskuista tähän mennessä saatujen tietojen mukaan suunniteluun oli osallistunut eri maissa toimivia terroristeja, mahdollisesti Belgiassa ja Saksassa Ranskan lisäksi, hän huomauttaa.

Saarinen korostaa, että tärkeää olisi myös miettiä keinoja islamistisen ideologian haastamiseksi.

– Tällä tarkoitan sitä, että jihadistisen uhkan taustalla on sellainen ajatusmalli, että heidän tulkintansa islamista edustaa ylivoimaista ideologiaa ja poliittista järjestelmää, jonka islamistit usein haluavat pakottaa voimaan hallitsemillaan alueilla. Ideologian haastaminen on tietysti vaikeaa.