Jo kahdeksannen vauvan ruumis löydettiin Saksassa – poliisi löysi äidin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jo kahdeksannen vauvan ruumis löydettiin Saksassa – poliisi löysi äidin

Julkaistu: 13.11.2015 22:28

Saksalaisen Bild-lehden mukaan kammottavan löydön teki talossa asunut alivuokralainen vanhasta saunasta.

Poliisi on löytänyt jo kahdeksannen vauvan ruumiin Wallenfesissa Baijerin osavaltiossa Saksassa sijaitsevasta asunnosta.

Vauvojen kuolintavasta ei ole vielä tietoa. Osa ruumiista on niin huonossa kunnossa, että tutkiminen on vaikeaa. Ruumiita löydettiin käärittynä käsipyyhkeisiin ja pakattuina muovipusseihin.

Poliisi on ottanut kiinni naisen, jonka asunnosta on tähän mennessä löydetty kahdeksan pikkulapsen ruumiit, kertoo saksalaislehti Bild.

– Häntä etsitään ainakin lasten mahdollisena äitinä, sanoi poliisin tiedottaja aiemmin perjantaina.

Kuvituskuva

Saksalaislehti Bildin mukaan kammottavan löydön teki samassa talossa asunut alivuokralainen. Kuolleet lapset löytyivät aiemmin saunana toimineesta tilasta, joka on ollut varastokäytössä.

Poliisin mukaan vauvojen kuolinaika ei ole tiedossa eikä vielä pystytä sanomaan, ovatko he syntyneet elävinä.

Kuvituskuva

Piilotteli raskauksiaan

Bildin mukaan etsitty nainen oli muuttanut asunnosta pois aviomiehensä kanssa käydyn riidan jälkeen syyskuussa. Hänen kerrotaan eläneen aviomiehensä kanssa asunnossa 18 vuotta, ja heillä oli kolme lasta. Naisella oli jo aiemmista suhteistaan neljä lasta.

Naisen tunteneen henkilön mukaan tämä oli ollut usein raskaana ja pyrkinyt sitä muilta.

– Hän kertoi saaneensa neljä keskenmenoa, kertoi henkilö Bildille.

Naapurit kuvailevat naista ystävälliseksi ja kohteliaaksi, ja kertovat tämän huolehtineen pariskunnan 12-13 -vuotiaista lapsista hyvin.

Kuvituskuva

Pormestari otti osaa suruun

Myös noin 3 000 asukkaan Wallenfelsin pormestari Jens Korn otti osaa tapahtuneeseen sanomalla olevansa ”sanaton” löydön johdosta.

– Suren lapsia, jotka eivät saaneet elää, hän sanoi Süddeutsche Zeitungin mukaan.

Saksassa on viime vuosien aikana palajastunut useampia samanlaisia tapauksia. Viimeksi toukokuussa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa tuomittiin vankeuteen kaksi vauvaansa surmannut ja ruumiita pakastimessa säilyttänyt nainen.

Lokakuussa 2013 Baijersissa löydettin rakennustöiden yhteydessä kahden lapsen ruumiit. Epäilty äiti oli synnyttänyt heidät jo 1980-luvulla.

Päivitys kello 23.17: Lisätty osuus äidin löytymisestä.

Tuoreimmat osastosta