YK: Välimeren ylitti viime kuussa miltei 218000 ihmistä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

YK: Välimeren ylitti viime kuussa miltei 218000 ihmistä

Määrä on lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä.

UNCHR:n mukaan Eurooppaa koettelee tällä hetkellä suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.­

2.11.2015 21:06

Välimeren ylitti lokakuun aikana yli 218 000 ihmistä, kertoi YK:n pakolaisjärjestö UNCHR maanantaina. Se on lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä, jolloin Välimeren ylitti arviolta 219 000 ihmistä.

YK:n mukaan lokakuussa Välimeren ylittäneiden siirtolaisten ja pakolaisten määrä on myös enemmän kuin yhtenäkään yksittäisenä kuukautena aikaisemmin. Syyskuussa Välimeren ylitti reilut 172 000 ihmistä.

UNHCR arvioi viime viikolla, että Välimereltä on tullut Eurooppaan tänä vuonna jo yli 700 000 pakolaista. Pakolaisista yli puolet on Syyriasta. Afganistanilaisia heistä on vajaa viidennes ja kuusi prosenttia on Irakista.

Järjestön mukaan Eurooppaa koettelee suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Vaarallisilla venematkoilla Välimeren ylitse on pakolaisjärjestön mukaan joko kuollut tai kadonnut yli 3 000 ihmistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?