Satu, Luukas

Ulkomaat

Donald Trumpilta kova kommentti WTC-iskuista: ”Jos minä olisin hoitanut asioita...”

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump arvelee, että syyskuun 2001 terrori-iskuja ei olisi tapahtunut, jos hän olisi ollut presidentti.
Suorasuinen Trump sai aiemmin viikonloppuna aikaan kohun vihjaamalla, että Yhdysvaltain ex-presidentti George W. Bush olisi osavastuussa syyskuussa 2001 tehdyistä terrori-iskuista. Sunnuntaina hän sanoi Fox News Sunday –ohjelmassa, ettei syytä Bushia tapahtumista, mutta olisi itse kenties voinut estää ne.

Trumpin mukaan hänen tiukka maahanmuuttolinjansa olisi saattanut estää terroristien pääsyn Yhdysvaltoihin ja kaapattuihin matkustajakoneisiin.

– Uskon, että jos minä olisin hoitanut asioita (…) ne ihmiset eivät varmaankaan olisi olleet maassa, Trump sanoi.

Lähes 3 000 ihmistä sai surmansa syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa vuonna 2001. Tuolloin al-Qaidan terroristit ohjasivat kaksi kaapattua lentokonetta päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa. Terroristit kaappasivat myös kaksi muuta konetta, joista toinen ohjattiin päin Pentagonia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trumpin lausunto liittyy hänen ja kilpakumppani Jeb Bushin väliseen nokitteluun. George W. Bushin veli Jeb pyrkii Trumpin tavoin republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi.

Trump nosti viimeksi perjantaina esiin Bloombergin haastattelussa, että terrori-iskut tapahtuivat George W. Bushin presidenttikaudella.

– Syyttäkää häntä tai olkaa syyttämättä, mutta (Bush) oli presidentti, Trump sanoi.

Jeb Bush vastasi tuolloin Trumpin piikkiin Twitterissä.

– Kuinka säälittävää @realdonaldtrump:lta kritisoida presidenttiä 9/11-iskuista. Meidän kimppuumme hyökättiin, ja veljeni piti meidät turvassa, hän kirjoitti.

Sunnuntaina Trump nakkasi uuden piikin puoluetoveriaan kohti.

– En syytä (iskuista) George Bushia, Trump sanoi CNN:n mukaan.

– Mutta en halua Jeb Bushin sanovan ”veljeni piti meidät turvassa”, koska syyskuun 11. päivä oli maamme historian pahimpia päiviä.

Sapelien kalistelu jatkui vielä sunnuntaina Twitterissä, jossa Trump kysyi:

– Jeb, miksi veljesi horjutti Lähi-idän vakautta hyökkäämällä Irakiin, vaikka joukkotuhoaseita ei ollut? Väärää tietoako?

Bush vastasi toteamalla, että Trump “puhuu ulkopolitiikasta ikään kuin olisi vielä Apprenticessa”. Trump on aiemmin juontanut The Apprentice –nimistä tosi-tv-ohjelmaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  5. 5

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  6. 6

    Ministeri avautui seksuaalisesta häirinnästä – puolituttu mies tarrasi kiinni: ”Olet perehtynyt soteen täysin rinnoin”

  7. 7

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  8. 8

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  9. 9

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  10. 10

    Tätä taloa Laihialla remontoitiin 15 vuotta – Kees ja Anne tekivät mummon hylätystä talosta unelmiensa kodin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  5. 5

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  6. Näytä lisää