Lehti: MH17 ammuttiin alas venäläisellä ohjuksella - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lehti: MH17 ammuttiin alas venäläisellä ohjuksella

Hollantilaislehden mukaan tänään julkaistavassa turvallisuusraportissa todetaan, että Ukrainassa pudonnut matkustajalentokone ammuttiin alas Buk-ilmatorjuntaohjuksella. Tätä pidettiin jo alustavissa tuloksissa vahvimpana teoriana.

13.10.2015 12:37

Volkskrant-lehti perustaa tietonsa kolmen tutkintaa lähellä olevan lähteen tietoihin. Raportti on määrä julkaista virallisesti myöhemmin päivällä Hollannissa. Onnettomuustutkijoiden selvityksessä ei oteta kantaa syyllisyyteen vaan kartoitetaan tapahtumien kulkua.

Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla ollut Malaysia Airlines -yhtiön lento MH17 putosi Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta viime vuonna. Kaikki 298 koneessa ollutta saivat surmansa. Heistä suurin osa oli Hollannin kansalaisia. Ukraina ja länsimaat ovat syyttäneet teosta Itä-Ukrainan separatisteja.

Onnettomuustutkijoilla on ilmeisesti hallussaan koneeseen osuneita sirpaleita, joiden hylkyyn tekemistä jäljistä voidaan päätellä paljon. Vaikka syyllistä ei nimetä, asiantuntijat pitävät mahdollisena, että syyllisyydestä voi päätellä paljon turmaraportin rivien välistä.

Kahden hollantilaislehdelle puhuneen lähteen mukaan ilmatorjuntaohjus, jota malesialaiskoneen alas ampumisessa käytettiin, on kehitetty ja tuotettu Venäjällä.

– Voidaan olettaa, että kapinalliset eivät pystyisi käyttämään sellaista laitetta. Epäilen, että asiaa on osallistunut entisiä Venäjän armeijan edustajia, yksi lähteistä toteaa lehdelle.

Hollannin johdolla on myös edelleen käynnissä rikostutkinta syyllisten saamiseksi selville. Sen tuloksia joudutaan ilmeisesti odottamaan ensi vuoden puolelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?