91-vuotias SS-nainen sai syytteen Auschwitzin murhista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

91-vuotias SS-nainen sai syytteen Auschwitzin murhista

Saksalaissyyttäjien mukaan naista syytetään avunannosta 260 000 murhaan.

Auschwitzin keskitysleirillä murhattiin toisen maailmansodan aikana arviolta ainakin 1,1 miljoonaa ihmistä.­

22.9.2015 22:05

Kielin kaupungin syyttäjät ovat nostaneet kanteen 91-vuotiasta saksalaisnaista vastaan Auschwitzin keskitysleirin ”toiminnan avustamisesta”. Naista syytetään avunannosta 260 000 murhaan.

SS-järjestöön kuulunut nainen työskenteli leirin johtajan radistina huhtikuusta heinäkuuhun 1944, jolloin leirillä murhattiin 260 000 juutalaista.

Syyttäjän edustajan mukaan ei ole mitään viitteitä siitä, että naista ei voitaisi syyttää terveyssyistä, kertoo Guardian. Kanne kuitenkin etenee todennäköisesti vasta ensi vuonna, jolloin oikeus päättää jatkotoimista.

Syyttäjät eivät ole paljastaneet naisen henkilöllisyyttä. Hänen sanotaan toimineen vain naisista koostuneessa SS-yksikössä, jonka jäsenet työskentelivät usein juuri keskitysleireillä.

Saksassa on vasta viime vuosina alettu syyttää alemman tason toimijoita keskitysleireillä työskentelystä. Aiemmin katsottiin, että tuomiolle pitää saada asiasta vastuulliset johtajat.

Viime heinäkuussa 94-vuotias Oscar Groening tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen avunannosta 300 000 murhaan. Hän oli toiminut Auschwitzissa kirjanpitäjänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?