Jari, Jalmari

Ulkomaat

Putin ja Berlusconi Krimillä: pikkutyttöjä ja viininmaistajaisia

Julkaistu:

Venäjän presidentti Vladimir Putin isännöi Italian ex-pääministeriä Silvio Berlusconia perjantaina rennoissa tunnelmissa Venäjän Ukrainalta valtaamalla Krimillä.
Vladimir Putin ja Silvio Berlusconi kävelivät Jaltan rantakatua pitkin paikalla olleiden ihmisten ihastukseksi ja Venäjän televisio otti tapaamisesta kaiken pr-hyödyn irti. Kuluneisiin farkkuihin pukeutunut Putin näytti selvästi nauttivan suosiostaan ja Berlusconi kulki hänen mukanaan leveästi myhäillen.

Uutistoimisto Ria Novostin mukaan ihmiset huusivat Putinille kannustushuutoja tyyliin: ”Hurraa”, ”Bravo” ja ”Me tuemme teitä”. Joku myös halusi kätellä Putinia ja yksi pyysi häntä liittymään mukaan Jaltan puistojen kunnostukseen.

Putin pysähtyi myös hetkeksi poseeraamaan valokuvaajille yhdessä vaaleatukkaisen pikkutytön kanssa. Presidentti nosti tytön korkealle käsivarsilleen sen jälkeen, kun hän oli huomannut tytön väkijoukossa. Tämän jälkeen Putin kiinnitti huomionsa toisen pikkutyttöön. Putin silitti tummatukkaisen tytön päätä, kysyi tämän nimeä ja toivotti tälle hyvää terveyttä.

Putinin ja Berlusconin rantakävelystä on laitettu videopätkä myös You Tubeen. On syytä muistuttaa, että venäläiseen tapaan kyse on tarkkaan ennalta suunnitellusta näytelmästä, jossa ei ole satunnaisia osallistujia. Kaikki Putinin lähelle pääsevät ihmiset on aina tarkkaan valittu etukäteen, ettei mitään ikäviä välikohtauksia pääse sattumaan. Tämän jälkeen sattumaa on korkeintaan siinä, kuka ennalta valituista onnellisista saa sen kunnian, että Putin oikeasti kiinnittää heihin huomionsa.

Putin ja Berlusconi ovat tunnetusti hyvää pataa keskenään eikä ystävyys ole hiipunut, vaikka Berlusconi ei ole enää pääministerinä. Uutistoimisto Ria Novostin mukaan Berlusconi on nyt Krimillä yksityisvierailulla, mutta hänen kerrotaan kuitenkin käyvän Putinin kanssa myös keskusteluja esimerkiksi Ukrainan tilanteesta. Ennen Krimiä Berlusconi vietti jo pari päivää Sotshissa.

Krimillä Berlusconi kävi ensin Sevastopolissa ja jatkoi sitten sieltä Putinin kanssa matkaa Massandran kuuluisalle viinitilalle. Life Newsin mukaan miehet ehtivät käydä vain viinitilan pääkellarissa, jossa on noin puoli miljoonaa viinipulloa.

Berlusconille näytettiin myös viinejä, joilla on ikää jo lähes kaksi vuosisataa. Venäjän median mukaan italialainen ei ollut aluksi edes uskoa, että sellaista viiniä voi vielä juoda, mutta totesi sitten isännilleen haluavansa maistaa moista erikoisuutta. Tämän jälkeen hänelle tarjottiinkin mahdollisuus maistella erilaisia erikoisuuksia yhdessä Putinin kanssa.

Tätä ennen Berlusconi tapasi Putinin kesäkuun lopulla Altain alueella, jossa poliitikot muun muassa kalastivat yhdessä. Miehet tapasivat myös kesäkuun alussa, jolloin Putin oli käymässä Italiassa.

Jos yllä oleva YouTube-video ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    3. 3

      Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

    4. 4

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    5. 5

      Korjaamo­yrittäjän epäillään kaataneen tahallaan yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesi­kaivoon Helsingissä

    6. 6

      Emmerdale-näyttelijä avioitui Britannian vaarallisimman vangin kanssa: yksityiskohdat pöyristyttävät – morsian livahti vankilaan viltin alla

    7. 7

      Kiekkotähti Teemu Ramstedtin yllätysliike – pelaa jääpalloa liigassa

    8. 8

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    9. 9

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    10. 10

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    5. 5

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    8. 8

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    3. 3

      Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

    4. 4

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    5. 5

      Korjaamo­yrittäjän epäillään kaataneen tahallaan yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesi­kaivoon Helsingissä

    6. Näytä lisää