Ennätysmäärä maahanpyrkijöitä ylitti Serbian ja Unkarin rajan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ennätysmäärä maahanpyrkijöitä ylitti Serbian ja Unkarin rajan

Lähes 2 100 maahanpyrkijää on ylittänyt tänään Serbian ja Unkarin välisen rajan

25.8.2015 12:08

Ylityspaikka sijaitsee Roszken kaupungin lähellä. Unkarin poliisi kertoi lukuja tiistaina.

Kyseessä on päiväkohtaisesti suurin määrä maahanpyrkijöitä, jotka ylittävät maiden välisen rajan.

Unkari rakentaa parhaillaan aitaa Serbian vastaiselle rajalleen maahanpyrkijöiden tulon estämiseksi. Tänään saapuneet ihmiset ylittävät rajan alueella, jonne aita ei vielä ulotu. Aidan on määrä olla kokonaan valmis elokuun loppuun mennessä.

Esimerkiksi Saksa on moittinut Unkaria kovasanaisesti aidan rakentamisesta. Viikonloppuna Kreikan ja Makedonian rajalla tilanne kärjistyi äärimmilleen, kun Makedonian viranomaiset esivät maahanpyrkijöiden pääsyn. Lopulta raja avattiin. Kreikan ja Makedonian rajalta useat ihmiset suuntaavat juuri kohti Unkaria.

– Olimme jumissa Makedoniassa kaksi päivää. Mellakat olivat hirveitä, poliisi käytti aseita ja kyynelkaasua. Näin, miten vanhaa naista lyötiin ja hänen rahansa ja paperinsa otettiin pois, kertoi 29-vuotias irakilainen insinööri AFP:lle. Hän oli paennut kotikaupungistaan Mosulista äärijärjestö Isisiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?