Ruotsalaislehti: Arkeologit löysivät Kalmarin linnan alueelta 12 luurankoa – osa lapsia

Julkaistu:

Ruotsi
Löydös tehtiin alkuvuodesta. Tutkijat ovat nyt saaneet selville luista, että ne ovat maanneet maassa jopa 500 vuotta.
Kaksi luurankoa löytyi ruumisarkuissa ja loput ilman arkkua Kalmarin historiallisen linnan pihamaalta Ruotsissa. Kalmarin linna on yksi Etelä-Ruotsin suosituimmista historiallisista kohteista.

– Olen löytänyt luurankoja aiemminkin, joten en ollut sokissa nähdessäni ruumiit. Mutta olin yllättynyt, että niitä löytyy täältä, Ruotsin historiallisen museon tiedottaja Magnus Stibéus sanoi The Local -lehdelle.

Arkeologiryhmä pääsi linnan alueelle tekemään kaivauksia samassa yhteydessä, kun linnaa kunnostettiin. Löytäjät uskovat, että yhdeksän ruumista kuuluu aikuisille miehille. Kolmesta ruumiista kaksi ovat kaksi- tai kolmevuotiaiden ja yksi teini-ikäisen.

– Emme tiedä, ovatko he Kalmarista vai jostain muualta, esimerkiksi Tanskasta. Tämän yritämme ottaa selville tutkimalla luita.

Arkeologien mukaan heillä ei ole tietoa, miten henkilöt ovat kuolleet. Ryhmän arvaus kuitenkin on, että heidät on haudattu 1400-luvun lopulla tai 1500-luvun alkupuolella.

– Ehkä he kuolivat jonkinlaiseen tautiin, ehkä ruttoon. Yritämme löytää heistä lisää tietoa.

Ryhmä ei halunnut kertoa löydöksestä aiemmin, sillä he halusivat olla varmoja, millaisesta löydöstä on kyse.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt