Aftonbladet: 36-vuotias mies myönsi Ikea-murhat Ruotsissa

Julkaistu:

Henkirikos
Poliisin ensimmäinen epäilty, 23-vuotias mies päästettiin vapaaksi.
Ruotsin Västeråsissa maanantaina tapahtunut puukotustapaus alkaa selvitä. Aftonbladetin mukaan teosta epäiltyinä olevista kahdesta miehestä toinen on torstaina myöntänyt osuutensa henkirikokseen.

36-vuotias mies löydettiin itsekin ensin vakavasti loukkaantuneena tavaratalosta ja hänet vietiin sairaalaan. Poliisi otti kiinni ensin 23-vuotiaan miehen ja kertoi myöhemmin illalla myös 36-vuotiaan olevan epäiltynä teosta.

Aftonbladetin mukaan häntä epäillään murhasta ja avunannosta murhaan.

23-vuotias on koko ajan kiistänyt osuutensa veritekoon. Mies vapautettiin torstain vangitsemisoikeudenkäynnissä.

Kaksi ihmistä kuoli maanantaina, kun heidän kimppuunsa hyökättiin Ikean tavaratalossa. Uhrit ovat 55-vuotias nainen ja hänen 27-vuotias poikansa. Poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt uhrien ja tekijän väliltä mitään yhteyttä.

Ruotsalaislehdet kertoivat eilen, että hyökkäyksessä haavoittunut 36-vuotias mies oli saanut karkotuspäätöksen Ruotsista vain muutamia tunteja ennen veritekoa. Ruotsalaisviestimien mukaan mies oli tarkoitus karkottaa Italiaan, missä hän asui aikaisemmin.

Alustavien tietojen mukaan 23-vuotias ja 36-vuotias asuivat samassa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Arbogassa ja alustavien tietojen perusteella myös tunsi toisensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt