Uljas

Ulkomaat

25 vuotta vanha turvakameran video julki: Ratkeaako Bostonin miljoonaryöstö vihdoin?

Julkaistu:

Boston
Poliisi epäilee, että vastajulkaistulla videolla näkyvä herra on toinen poliiseiksi pukeutuneista miehistä, jotka ryöstivät miljoonien arvosta taidetta.
Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI julkaisi torstaina videon, jonka toivotaan tuovan vastauksen 25 vuotta sitten tehtyyn jättimäiseen taidevarkauteen Bostonissa.

Kuusi minuuttia ja 40 sekuntia kestävällä turvakameravideolla näkyy valkoihoinen mies, jolla on silmälasit. Nuorehko mies pääsee Isabella Stewart Gardner -museoon ilmeisesti vartijan avustuksella. Rakeinen, mustavalkoinen video on kuvattu 17. maaliskuuta vuonna 1990. Noin 24 tuntia videon kuvaamisen jälkeen museosta vietiin taide-esineitä yli 500 miljoonan dollarin (n. 460 milj. euroa) arvosta. Se on Yhdysvaltain historian suurin taidevarkaus.

Rikos on jo vanhentunut eikä tekijää tai tekijöitä voitaisi asettaa syytteeseen. Viranomaiset kuitenkin toivovat, että he voisivat saada taide-esineet takaisin.

– FBI:n viimeisin yritys saada vinkkejä niin sanotussa Gardner-tutkinnassa osoittaa, että olemme erittäin vakavissamme tekijöiden löytämiseksi edelleen. Julkaisemalla videon toivomme saavamme varteenotettavia vihjeitä ja lopulta löytää puuttuvat taide-esineet, FBI:n Bostonin alueen rikostutkinnasta vastaava erikoistutkija Vincent Lisi sanoi uutistoimisto Reutersille.

Näin varkaus eteni

Videolla näkyy auto, joka ajaa museolle. Auton tuntomerkit vaikuttavat täsmäävän sen kanssa, mitä silminnäkijät kertoivat jättivarkauden paljastumisen jälkeen.

Varsinainen varkaus tapahtui, kun kaksi poliisiksi pukeutunutta miestä pääsi museoon sivuoven kautta keskellä yötä. He väittivät vartijoille, että museon sisäpihalla on häiriötilanne.

Vartijat päästivät miehet sisään. Sisään päästetyt miehet teippasivat vartijat kiinni tuoleihin kellarissa. Heidät löydettiin vasta seuraavana aamuna. Varkaat tekivät kaksi reissua museolta autolle taideteoksia vieden. Kaikkiaan tekijät olivat museolla 81 minuuttia.

Poliisi epäilee, että vastajulkaistulla videolla näkyvä mies on toinen poliiseiksi pukeutuneista miehistä, ja että hän on tekemässä harjoituskäyntiä museoon.

Taideteosten joukossa oli muun muassa sellaisia taideharvinaisuuksia kuin Rembrandtin Myrsky Galilean merellä, Vermeerin Konsertti ja Manet’n Chez Tortoni. Yhteensä vietiin 13 teosta.

Yksi epäilty

Museon perustaneen Gardnerin testamentissa on maininta, ettei yksiäkään museossa olevia kehyksiä saa poistaa seiniltä. Siispä myös ne kehykset, joista taideteokset vietiin, roikkuvat museossa edelleen. Asiantuntijoita on vuosien saatossa ihmetyttänyt suuresti se, miten varkaat valitsivat vietävät teokset. Museossa olisi ollut huomattavasti kalliimpiakin taide-esineitä, mutta ne jätettiin paikalleen.

Nyt julkaistu video on yksi monista poliisin yrityksistä selvittää, ketkä taulut veivät ja minne ne päätyivät.

Vuosien saatossa poliisi on ollut kiinnostunut yhdestä henkilöstä. Hän on nimeltään Robert Gentile. 79-vuotiaan Gentilen kotoa löydettiin kotietsinnässä poliisin univormuja ja lista taide-esineistä, joita museosta vietiin. Gentilellä on rikosrekisteri 1960-luvulta, mutta poliisi ei ole löytänyt mitään, mikä varsinaisesti yhdistäisi miehen varkauteen.

Poliisi on pidättänyt miehen kaksi kertaa tiedon panttaamisesta, mutta kummallakin kerralla Gentile on sanonut, ettei hänellä ole käsitystäkään koko taidevarkaudesta.

Edit 6.8. klo 22.44: Juttuun korjattu videolla olevan miehen ikä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    3. 3

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    4. 4

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    10. 10

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    3. 3

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    4. 4

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. Näytä lisää