Ulkomaat

70 vuotta ydinpommista: ”Nyt minusta on tullut Kuolema, maailmojen tuhoaja”

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun 12 nuorta miestä lensi Japaniin pudottaakseen Hiroshimaan ydinpommin. Tuo lento muutti pysyvästi koko maailman.

YHDYSVALTAIN ilmavoimien eversti Paul W. Tibbets on asettanut lentokoneensa autopilotin, tuttavallisemmin ”Georgen” hallittavaksi. Hän ryömii kohti koneen pommiruumaa ja käy seuraavanlaisen keskustelun taka-ampuja George ”Bob” Caronin kanssa Japanin taivaalla, 6. elokuuta 1945 noin puoli viideltä aamuyöllä.

– Bob, oletko tullut ajatelleeksi, mitä me mahdamme oikein tehdä tänä aamuna?

– Onko lastinamme kemistin painajainen? Caron kysyi.

Yllä on amerikkalainen uutisfilmivuodelta 1945 atomipommin pudottamisesta. Pidemmän version siitä näet täältä.

Tässä kohtaa taka-ampuja Caron oli tarkkana. Hänkin oli nähnyt tehtävän operatiivisen käskyn n:o 35. Viime hetken valmistelujen kuten ruokailuaikojen lisäksi siitä kävi ilmi heidän koneensa lasti: pommi, joka oli määritelty ”erikoiseksi”.

– No, ei aivan sitä, Tibbets vastasi.

– Entä fyysikon painajainen?

– Arvasit oikein.

– Eversti, menemmekö halkaisemaan atomeja, Caron kysyi, vaikka hänellä ei ollutkaan täyttä ymmärrystä siitä, mitä sillä tarkoitetaan.


Tällä kertaa Tibbets poistui paikalta sanaakaan sanomatta. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kuulutti sisäpuhelimella koko miehistölle:

– Kuormanamme on maailman ensimmäinen atomipommi. Bob, olit kuin olitkin oikeassa. Me todella halkaisemme atomeja. Mene nyt takaisin konekivääriesi ääreen. Alamme nousta korkeammalle.

”Minusta on tullut kuolema”

Kenenkään ilme ei muuttunut. Tibbets tiesi, etteivät miehet olleet mitään typeryksiä, vaan varta vasten tehtävää varten valittuja ammattilaisia.

Noin kahden tunnin kuluttua tapahtuisi maailmaa mullistava räjähdys, mutta palataan ensin ajassa hieman taaksepäin. On elokuun viides päivä vuonna 1945 ja eletään toisen maailmansodan viimeisiä hetkiä.

Yhdysvaltain sota Keisarillista Japania vastaan Tyynellämerellä on lopuillaan. Merkittävät voitot ovat olleet työn ja tuskan takana. Sota halutaan saattaa loppuun nopeasti, sillä Japanin pääsaarille tehtävä maihinnousu maksaisi aikaa ja huomattavan määrän yhdysvaltalaista verta.


Vastaus tähän löydettiin muutamia vuosia aiemmin aloitetusta Manhattan-projektista. Vain reilua kuukautta aiemmin projektin vetäjä, fyysikko Robert Oppenheimer oli todistanut ihmiskunnan ensimmäisen ydinaseen räjäytystä New Mexicon aavikolla Alamogordossa Trinityksi nimetyssä kokeessa.


Vuosia myöhemmin Oppenheimer kuvaili räjäytystä seuraavasti:

– Tiesimme että maailma ei olisi entisensä. Jotkut ihmiset nauroivat, toiset itkivät. Suurin osa oli hiljaa. Mieleeni muistui säe hindujen pyhästä kirjasta, Bhagavad-Ghitasta; Vishnu yrittää suostutella prinssiä suorittamaan velvollisuutensa ja tehdäkseen vaikutuksen häneen, muuntautuu monikätiseen muotoonsa ja sanoo ’Nyt minusta on tullut Kuolema, maailmojen tuhoaja.’ Uskon että me kaikki ajattelimme niin, tavalla tai toisella.

Pommikone nimettiin äidin mukaan

Siihen aikaan yhdysvaltalaisjoukkojen valloittama Tinianin saari oli maailman suurin lentotukikohta.

Lisäksi se oli sopivan matkan päässä Japanista, jonka takia se valittiin tukikohdaksi saarivaltiota vastaan kaavaillulle hyökkäykselle. Sodan lopettajaksi valittiin ilmavoimien eversti Paul W. Tibbets, joka oli osoittautunut erinomaiseksi lentäjäksi niin kotirintamalla kuin Euroopankin taistelukentillä.

”No niin, hyvät ystävät, sammuttakaapa nuo valonne. Meidän on lähdettävä.”


Sanottuaan nämä sanat lentokentällä parveileville lehtimiehille ja valokuvaajille eversti Tibbets antoi käskyn käynnistää lentokoneensa moottorit. Kello 2.45 509. raskaan erityispommitusrykmentin B-29 Superfortress -pommikone nousi siivilleen mukanaan 12 miehistön jäsentä.

Päivää aiemmin Tibbets oli antanut komentamalleen koneelle uuden nimen, äitinsä Enola Gayn mukaan. Muutamia minuutteja myöhemmin ilmaan nousivat myös mittauskone Suuri Taituri, sekä Välttämätön Paha, jonka tehtävänä oli tarkkailla ja valokuvata pommituslennon tuloksia.

Kolme metriä pitkä Pikkupoika

Koneen matkustajia olennaisempaa oli kuitenkin lasti: 3 metriä pitkä ja 4000 kilon painoinen pommi, kutsumanimeltään Little Boy eli Pikkupoika. Se ei ollut mikä tahansa ase: vastaavaa uraanipommia ei ollut koskaan koeräjäytetty, toisin kuin Trinity, joka perustui plutoniumiin. Se oli aikansa insinööritaidon huipentuma, sillä pommin valmistamiseksi oli täytynyt luoda useita täysin uusia keksintöjä.

Nykykäsityksen mukaan koneen lasti ei ollut missään nimessä turvallinen: Enola Gayn aseteknikko William S. Parsons oli aiemmin nähnyt B-29 -koneiden syöksyvän tapaturmaisesti maahan heti nousun jälkeen ja pelkäsi, että lasti voisi räjähtää ennen aikojaan.


Tästä syystä pommi asetettiin räjähdysvalmiuteen vasta lennolla, noin neljä tuntia ennen päämäärää. Pommittaja Thomas Ferebeen mielestä taskunlampun valossa toimiva teknikko näytti lähinnä automekaanikolta. Silti oli teoriassa mahdollista, että lentoreitille osuvan ukkosen aiheuttama sähkökenttä laukaisisi pommin.

Valtavasta räjähdysvoimasta huolimatta sotilaat ja tiedemiehet eivät pitäneet sitä juuri muuna kuin harvinaisen suurikokoisena, tavanomaisena aseena.

Tappavan säteilyn vaikutuksia ei vielä siihen aikaan tunnettu niin kuin nykyään. Little Boyn räjähdysvoima vastasi noin 15 miljoonaa kiloa TNT:tä, mikä tosin on nykyisiin ydinaseisiin verrattuna vaatimaton paukku. Se oli myös jokseenkin epäonnistunut: vain 1,7 prosenttia uraanista fissioitui.


Kuusi tuntia Hiroshimaan

Kuuden tunnin lentomatka kohti Hiroshimaan sujui mutkitta, sillä sää oli erinomainen ja taivas liki pilvetön.

Jotkut miehistä söivät mukaan ottamiaan voileipiä, joidenkin vatsassa painoi vielä puolenyön jälkeen nautittu ateria, jonka jokainen sai koota kolmenkymmenen ruokalajin valikoimasta.

Tibbetsin ja Ferebeen tiedetään syöneen runsaanlaisesti ananaspiiraita. Hieman ennen kello kahdeksaa koneessa alkoi tapahtua.


– Sanoin miehistölle: minuutti pudotukseen. Kolmekymmentä sekuntia. Kaksikymmentä. Kymmenen. Sen jälkeen laskin yhdeksän, kahdeksan, seitsemän, kuusi, viisi, neljä. He tiesivät, mitä oli tapahtumassa, Tibbets muisteli The Guardian -lehden haastattelussa vuonna 2002.

 

Tiesimme että maailma ei tulisi olemaan entisensä.Jotkut ihmiset nauroivat, toiset itkivät.Suurin osa oli hiljaa.

Kun Tibbets pääsi laskuissaan yhteen, lastista keventynyt, noin 9400 metrin korkeudessa lentänyt kone hyppäsi kolme metriä korkeammalle

Kello oli 8.15.17

Maailman ensimmäinen taistelukäyttöön tarkoitettu ydinase oli pudotettu. Kello oli varttia ja seitsemäätoista sekuntia yli kahdeksan aamulla.

Ensimmäisenä käynnistyi pommin sekuntiajastin, joka varmisti, ettei se räjähtäisi ennen kuin viisitoista sekuntia on kulunut.

Seuraavaksi käynnistyivät neljä korkeutta ilmanpaineen perusteella määrittävää barometria. Kun Pikkupoika oli pudonnut noin kahden kilometrin korkeuteen, käynnistyi vielä etäisyyttä maanpintaan mitannut lyhytaaltotutka.


Kun maahan oli matkaa enää kuusisataa metriä, pommin sisällä ollut tykki ampui uraanirenkaan sen nokassa sijaitsevaan, uraanin harvinaisesta isotoopista 235 muodostuneeseen sylinteriin. Alkuaine saavutti kriittisen massan käynnistäen kohtalokkaan ketjureaktion.

Shokkiaalto iski koneeseen

Tibbets tiesi, että hänellä olisi alle minuutti aikaa kääntää kone ja lentää karkuun ennen kuin pommin räjähdys tavoittaisi Enola Gayn.

Erikoisvalmisteisista, polaroiduista hitsaajanlaseista huolimatta noin 18 ja puolen kilometrin päähän ehtineen pommikoneen miehistö huomasi valonvälähdyksen, joka loisti kirkkaampana kuin tuhat Aurinkoa.

Koneen pyrstössä istunut konekiväärimies Caron oli ensimmäinen ihminen, joka näki ääntä nopeammin etenevän shokkiaallon kun se saavutti lentokoneen ja iski siihen lähes kolmen G:n voimalla. Hänestä tuntui kuin ”kehä olisi irtaantunut jonkin planeetan ympäriltä ja lähestyi Enola Gaytä”.

Lentäjä Tibbets puolestaan oletti, että koneen vieressä räjähti 88 millin ilmatorjuntakranaatti. Niin kova räjähdyksen melu oli.

– Ilmatorjunta! Ne pirulaiset ampuvat meitä, hän huusi.

Ilmatorjuntaa ei kuitenkaan ollut. Muutama sekunnin tuhannesosa räjähdyksen jälkeen Hiroshiman kaupunkia ei enää ollut.

Lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto; The Atomic Heritage Foundation; Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay – Pommikone Hiroshiman yllä; Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat; Nuclear Weapon Archive; The Guardian: 'One hell of a big bang'

Lue koko 12-sivuinen atomipommi-extra Ilta-Sanomien viikonvaihteen lehdestä 25.7. - 26.7.

Ota kantaa

Pelkäätkö, että ydinaseita vielä joskus käytetään?

Kyllä 84% En 16%
Ääniä yhteensä 29872

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt