Ruuhkaa odotetaan: Britit ryntäävät nyt euroalueen hellekohteisiin lomalle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ruuhkaa odotetaan: Britit ryntäävät nyt euroalueen hellekohteisiin lomalle

Kun viimeisetkin koulut Britanniassa sulkevat ovensa tänään, perheet ryntäävät kohti euroalueen lämpimiä maita.

Seinen rannalle on tehty hiekkarantoja, jotta ihmiset saavat nautiskella rantaelämästä keskellä kaupunkia hellesäässä.

24.7.2015 9:35

Lentokentät ovat valmistautuneet Britanniassa siihen, että sadattuhannet ihmiset virtaavat kenttien läpi nyt alkavan viikonlopun aikana. Viimeisetkin koulut sulkevat nyt ovensa ja perinteisesti juuri tämä viikonloppu on ollut lentoliikenteessä kiireisin.

Heathrow’n lentokenttä Lontoossa odottaa ennätyspäivää ja uskoo, että pelkästään perjantaina kentällä on 130 000 matkaan lähtijää. Kaikkiaan lontoolaiskenttä odottaa viikonlopun matkustajasaldoksi yli puolta miljoonaa brittiä. Erään laskelman mukaan kaikilta Britannian kentiltä matkaan lähtee viikonlopun aikana yli kaksi miljoonaa ihmistä. Lentokenttien henkilökuntaa on lisätty ja tuhannet vapaaehtoiset ovat ilmoittautuneet töihin.

Lentokenttien lisäksi kiirettä odotetaan myös maanteille ja raiteille.

Britanniassa asuvien onkin järkevää suunnata euroalueen lomakohteisiin, sillä punta on erittäin vahva euroon nähden. The Telegraph -lehden laskelman mukaan 500 punnalla saa nyt 694 euroa, kun kaksi vuotta sitten määrä oli 564. Yhdellä punnalla sai torstaina 1,41 euroa. Ei siis ihme, että matka kohti Espanjaa, Italiaa ja Ranskaa kannattaa ottaa.

Lehden mukaan juuri nämä kolme maata ovat nyt brittien suosiossa, sillä niissä on jopa 10 astetta tavallista lämpimämpi ajankohtaan nähden. Pariisissa muun muassa heinäkuun alku oli ennätyslämmin, kun lämpötila kipusi jopa 40 asteeseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?