Enni, Eine

Ulkomaat

Asiantuntijoilta karu arvio Kreikan kriisistä: ”Suomelle tulee lasku joka tapauksessa

Julkaistu:

Kreikka
Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kävi Kreikalle miten tahansa, Suomi ei saa ainakaan kaikkia rahojaan takaisin.
Nordean tutkimusjohtaja ja pääekonomisti Aki Kangasharju ei usko, että Suomi saa Kreikalle annettuja lainoja koskaan täysimääräisinä takaisin. Kangasharjun mukaan ”osa menetetään ilman muuta” – tavalla tai toisella.

Suomella on Kreikalta saatavana kahdenvälisiä lainoja noin miljardin euron verran. Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n kautta lainaa on annettu noin 2,7 miljardia euroa. Suomen neuvottelemat vakuudet kattavat summasta vain vajaan miljardin, joten täysin Kreikan oman maksukyvyn varassa Suomella on lähes kolmen miljardin euron verran saatavaa.

Tämän summan päälle voi laskea vielä Euroopan keskuspankin ja laskutavasta riippuen myös kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kautta annettuja epäsuoria lainoja.

– Yksityiset sijoittajat ovat jo nyt menettäneet saamisiaan noin 100 miljardin euron verran. Suomen ja muun Euroopan veronmaksajat ovat koko ajan menettäneet rahojaan, kun Kreikka ei maksa normaalia korkoa lainoistaan, Kangasharju huomauttaa.

40 vuoden päästä euro on enää 20 senttiä

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF esittää kesäkuun lopussa julkaistussa raportissaan, että Kreikan velkojen takaisinmaksuaika kaksinkertaistettaisiin 20 vuodesta 40 vuoteen. Ehdotuksen mukaan Kreikalle annettaisiin ensin 20 vuotta aikaa saada taloutensa jaloilleen ennen kuin velkojat alkaisivat periä saataviaan takaisin.

– Kuvitellaan, että tarvitsemme Kreikalta euron takaisin. 40 vuoden päästä tuo euro on arvoltaan enää 20 senttiä. Näin ajateltuna tulemme ainakin menettämään omiamme, Kangasharju havainnollistaa IMF:n ehdotusta.

Samoilla linjoilla on myös Osuuspankin pääekonomisti Reijo Heiskanen. Kreikka voi saada lainat maksettua nimellisesti takaisin – mutta tähän voi kulua hyvin pitkä aika.

– On muistettava, että rahan arvo ehtii kuitenkin muuttua vuosikymmenien aikana, Heiskanen sanoo.

Jopa kuuden miljardin euron lasku

Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan Kreikan ja sen liikepankkien maksukyvyttömyys voi maksaa Suomelle lopulta jopa kuusi miljardia euroa. Summassa ovat mukana ensimmäinen Kreikalle myönnetty hätäpaketti, johon kuului kahdenvälisiä lainoja sekä IMF:n osuus. Lisäksi mukaan on laskettu toinen, ERVV:n kautta alkujaan myönnetty hätäpaketti IMF:n osuuksineen ja EKP:n osuus Kreikan avusta.

Suomen riskeistä 2,5 miljardia kertyisi Kreikan toisesta tukipaketista, ja EKP:n kautta Suomi voisi ottaa takkiinsa 2,2 miljardia.

Jos vasemmistolaisen Syriza-puolueen valta Kreikassa jatkuu, johtaa se Kangasharjun mukaan lopulta väistämättä maan eroamiseen eurosta. Mikäli näin käy, seuraa siitä Kangasharjun mukaan vuoden mittainen kaaos, jonka aikana Kreikan talouden on mahdotonta pyöriä normaalisti.

Uudella valuutalla ei voi maksaa velkoja, jolloin maa joutuu velkasaneeraukseen.

– Tässä tapauksessa noin puolet voidaan ehkä saada takaisin.

Yllä video Kreikan pääministerin Alexis Tsipraksen puheesta Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. 6

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    9. 9

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    10. 10

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. Näytä lisää