Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Putin avasi Venäjän ”Armeija-Disneylandin” – lapsille kenttälounaita ja aseita kiipeilytelineiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjä
Venäjän puolustusministeriön ylläpitämä teemapuisto avautui lähellä Moskovaa. Samassa yhteydessä esiteltiin myös maan huippuaseita.
Venäjän kansallistunteen nostattama militarismi meni jälleen askelen pitemmälle tällä viikolla, kun presidentti Vladimir Putin avasi Moskovan lähelle pystytetyn uuden teemapuiston.

”Isänmaalliseksi puistoksi” nimetty keskus keskittyy paikalla käyneiden toimittajien mukaan käytännössä esittelemään Venäjän asemahtia ja menneitä sotavoittoja. Puuhaa löytyy koko perheelle, tarjolla on armeijan kenttälounaita aterioiksi, ja vuoristoradan sijaan lapset voivat huvitella kiipeilemällä erilaisten raskaiden aseiden päällä.

Puistosta kertoi laajasti esimerkiksi brittilehti Guardian.

Yllä olevalla videolla esitellään teemapuiston avajaistapahtumaa Armeija 2015 -näyttelyä.

Puiston rakentaminen on Guardianin mukaan vasta alussa. Sen on tarkoitus olla valmis vuonna 2017, jolloin alueelle odotetaan päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Viereen nousee hotelleja majoittamaan perheitä. Puistossa voi ajaa tankilla, ampua erilaisilla aseilla ja harrastaa extreme-urheilua.

”Työtä lasten parissa”

Kubinkassa Moskovan lähellä sijaitseva teemapuisto järjestää myös lyhytaikaisempia tapahtumia ja näyttelyitä. Avajaistapahtumaksi oli rakennettu valtaisa, nelipäiväinen Venäjän aseteollisuuden näyttely Armeija 2015. Paikalla näyttelyyn on tutustumassa delegaatioita ympäri maailmaa.

Putin avasi näyttelyn ja teemapuiston tiistaina näyttävästi kertomalla, kuinka Venäjä aikoo lisätä ydinasearsenaaliinsa 40 uutta mannertenvälistä ohjusta. Putinin mukaan Kubinkan teemapuisto on ”tärkeä osa sotilaallis-isänmaallisessa työssämme lasten parissa”.

Vielä pitemmälle meni Putinin ystäväksi tituleerattu Yön sudet -moottoripyöräjengin johtaja Aleksandr Zaldostanov, joka tutustui paikkaan avajaispäivänä. Hän hehkutti toimittajille, kuinka puisto on Venäjän vastaus Yhdysvalloille.

– Neuvostoliiton aikoina armeija oli etäinen ja kaukainen, mutta me tunnemme olevamme lähellä sitä. Armeijaa romantisoidaan ja mielestäni se on hyvä asia. Jos emme itse kouluta lapsiamme, Amerikka tekee sen sijastamme ... kuten olemme nähneet Ukrainassa, Zaldostanov lausui.

Guardianin mukaan teemapuistossa esitellään jatkossa myös esimerkiksi Venäjän käymiä menestyksekkäitä taisteluita sekä Neuvostoliiton että tsaarinajoilta. Guardian kuitenkin huomioi, että nykyaikaista niin sanottua ”hybridisotaa” teemapuisto ei esittele, vaan paukut on pantu tavanomaiseen sotaan.

Huippuaseet esillä

Teemapuiston avajaistapahtuman Armeija 2015 -näyttelyn toivotaan johtavan tuottoisin ulkomaisiin asetilauksiin Venäjän aseteollisuudelta. Alla kuvasatoa näyttelystä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    6. 6

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    7. 7

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    8. 8

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    9. 9

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    10. 10

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    6. Näytä lisää