Maailman huippuvaikuttajista koostuva ryhmä istuu suljettujen ovien takana sunnuntaihin asti. IS keräsi yhteen asioita, joita tiedämme tämän vuoden kokouksesta – ja mitä emme.
1. Ketkä osallistuvat huippuryhmän kokoukseen?
Suomesta Bilderbergiin osallistuvat tänä vuonna valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok), Evan johtaja Matti Apunen sekä Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen. Tosin muun maussa brittilehti Guardian nimeää Stubbin vielä Suomen pääministeriksi.
Muita osallistujia ovat muun muassa entinen Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, Britannian valtiovarainministeri George Osborne, Itävallan presidentti Heinz Fischer, sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, Googlen johtaja Eric Schmidt, entinen MI6-johtaja John Sawers, Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Henry Kissinger ja muun muassa CIA:n johdossa aiemmin toiminut David Petraeus.
Mukana on myös useita pankkien, suuryhtiöiden ja medioiden johtajia sekä johtavia poliitikkoja. Kaikki osallistujat löytyvät Biderberg-ryhmän sivuilta tästä. Bilderberg-ryhmä kertoo lisänneensä kokoontumisen avoimuutta julkistamalla osallistujalistan.
Lehtitietojen mukaan yllätysniminä listalta puuttuvat, joko omasta tahdostaan tai ilman kutsua jääneinä, esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde ja Naton Euroopan-joukkojen komentaja Philip Breedlove.
Kaikkiaan tapaamiseen saapuu 140 vierasta 22 maasta.
2. Missä kokous pidetään?
Kokous pidetään erittäin tiukkojen turvajärjestelyjen takana vuoristomaisemissa Itävallan Telfs-Buchenissa. Viime vuonna superryhmä kokoontui Tanskan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan.
The Independent -lehti kertoo, että ryhmä kokoontuisi Interalpen-Hotel Tyrol -nimisessä hotellissa lähellä Innsbruckia.
Vuonna 2013 kokoontuminen järjestettiin Britanniassa ja vuotta aiemmin Yhdysvalloissa. Suomessa Bilderberg-ryhmä on kokoontunut vuonna 1994 Helsingin Kalastajatorpalla.
3. Mistä asioista puhutaan?
Bilderberg-sivustolla on julkaistu kokousten agenda. Tosin aihealueet on nimetty yksittäisinä kokonaisuuksina, jotka ovat hyvin laajoja. Median on käytännössä mahdotonta saada tietää, mistä kokouksissa tosiasiassa puhutaan, sillä kokoukseen osallistuvat tekevät ennen kokousta vaitiololupauksen: mitään kokouksessa kuultua tai nähtyä ei saa kertoa kokouksen ulkopuolella.
Bilderbergiin on kohdistettu kritiikkiä salailusta. Ryhmä kertoo, että sen tarkoituksena on toimia kansainvälisenä keskustelufoorumina tärkeissä asioissa, jotka käsittelevät muun muassa taloutta, ympäristöä ja turvallisuutta.
Nämä ovat tämän vuoden kokouksen pääpuheenaiheita:
Keinoäly, kyberturvallisuus, kemiallisten aseiden uhat, ajankohtaiset talousaiheet, Eurooppalainen strategia, globalisaatio, Kreikka, Iran, Lähi-itä, Nato, Venäjä, terrorismi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Yhdysvaltain ensi vuoden vaalit.
Medioissa on ihmetelty muun muassa sitä, että ympäristö ja ilmastonmuutos eivät näy pääaiheiden listalla millään tavalla.
4. Miten kokousta suojellaan?
Sen lisäksi, että osallistujat vannovat, etteivät kerro kokousten sisällöistä ulkopuolisille mitään, turvajärjestelyt ovat erittäin mittavat jo paljon ennen itse kokousten alkua.
Raskaasti aseistetut poliisit ovat tutkineet aluetta ja kokousalueelle tulevia autoja jo ainakin viikon ajan.
The Local Austria -sivusto kertoo, että kokousta on neljän päivän aikana valvomassa 2100 poliisia. Sivuston mukaan L35 tie Telfsistä hotellille on suljettu eikä hotellin lähettyvillä saa lentää kokouksen aikana, sivusto kertoo.
Kokous on yleensä aiheuttanut mielenosoituksia ja sellaista odotetaan myös nyt. Mielenosoitus on tietojen mukaan tarkoitus pitää 13. päivä.
Aiempien kokousten yhteydessä on pidätetty journalisteja, jotka ovat yrittäneet onkia tietoja kokousten sisällöstä.
Mitä ei tiedetä?
Käytännössä ei mitään. Vaikka osallistujat ja aiheet nykyään julkaistaankin, käytännössä mistään puhutuista, tai päätetyistä, asioista ei hiiskuta julkisuuteen.
Kokouksista ei saa poistua eikä tapaamisen jälkeen anneta mitään julkista selontekoa. Äänestyksiä ei ole eikä kokousten etenemisistä tai mistään muustakaan kerrota mitään.
Kuten The Independent -lehti asian ilmaisee, vallanpitäjät lähtevät kokouksesta yhtä hiljaa kuin sinne saapuvat.