Näin Hitlerin bunkkeria piiloteltiin vuosikymmenien ajan - katso mitä paikalla on 70 vuotta valtauksen jälkeen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Näin Hitlerin bunkkeria piiloteltiin vuosikymmenien ajan - katso mitä paikalla on 70 vuotta valtauksen jälkeen

Hitlerin komentobunkkerin valtauksesta tulee lauantaina kuluneeksi 70 vuotta. Führerbunkerin sijainti oli pitkään Berliinin vaiettu salaisuus.

2.5.2015 8:40

Berliinin historiallisten nähtävyyksien lähellä, aivan juutalaisten kansanmurhan kivipaasimuistomerkin tuntumassa on pieni, betonisten DDR-kerrostalojen alue. Harmaita seiniä, muutamia puita – ja parkkipaikka. Sen kulmassa seisoo informaatiotaulu, joka ei ollut siellä vielä kymmenen vuotta sitten.

Vuosikymmeniä tämä paikka oli tabu, yksi harvoista Saksan historian vaietuista tapahtumapaikoista. Sen sijaintia ei historiankirjoista löytynyt, ja paikka oli ollut helppo unohtaa, koska se sijaitsi 40 vuotta suljetun DDR:n alueella. Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliinin kaupunki kieltäytyi pitkään merkitsemästä paikkaa mitenkään. Sellainen oli erikoista maassa, joka on säntillisellä tarkkuudella dokumentoinut historiaansa.

Hitlerin bunkkerin paikalla on nykyisin DDR-kerrostalojen reunustama parkkipaikka. Bunkkerista kertova informaatiotaulu (kuvassa oikealla) on pystytetty kutakuinkin siihen kohtaan, missä Hitlerin ja Eva Braunin ruumiit poltettiin itsemurhan jälkeen.­

Syynä paikan pimittämiseen oli pelko. Pelko, että paikasta tulisi jonkinlainen pimeiden uusnatsivoimien palvonnan kohde. Pelko, että paikan merkitseminen tulkittaisiin jollain lailla sen symbolisen arvon tunnustamiseksi. Siksi oli helpompi vain vaieta.

Bunkkeri jalkojen alla

Infotaululla merkitty parkkipaikan nurkka muodostaa suunnattoman vastakohdan sille, mitä tällä paikalla 70 vuotta sitten oli. Ympärillä kohosi natsi-Saksan johtokeskuksen kylmiä marmoriseiniä. Jalkojen alla, noin metrin syvyydessä alkoi massiivinen, neljä metriä paksu teräsbetonilaatta, joka peitti reilut kolme metriä korkean, yhteensä noin 300 neliömetrin kokoisen bunkkerin. Kyseessä oli legendaarinen Führerbunker, natsi-Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin viimeinen henkilökohtainen asuinpaikka ja toisen maailmansodan loppuhetkien komentokeskus.

Adolf Hitler esiintyi viimeisen kerran julkisesti kun hän jakoi tunnustusta taisteluihin osallistuneille Hitler Jugend -nuorisojärjestön pojille.­

Hitler oli unelmoinut Saksan Kolmannesta valtakunnasta, arjalaisen rodun kotimaasta, joka ulottuisi Atlantilta Uralille. Viime vaiheessaan unelma oli supistunut maanalaiseen, ahtaan paikan kammoa huokuvaan betonibunkkeriin, jossa Hitler oman mielipuolisuutensa raunioittamana teki vapunaattona 1945 yhdessä rakastajattarensa Eva Braunin kanssa itsemurhan. Heidän ruumiinsa poltettiin kutakuinkin siinä kohdassa, missä koruton informaatiotaulu nykyisin sijaitsee.

Bunkkerin sijainnista vaikeneminen ei ikinä hillinnyt sen legendaa, päinvastoin. Kielletystä tuli entistä kiehtovampi, tarinat loisteliaasta maanalaisesta asumuksesta kasvoivat. Samalla unohtui se tosiasia, että kyseessä oli loppujen lopuksi varsin yksinkertainen väestönsuoja, joka ei ollut tarkoitettu pysyvään asumiseen eikä suursodan johtamiseen. Saksassa oli monia vieläkin vahvempia bunkkereita, eikä Führerbunker tärkeydestään huolimatta koskaan edes ehtinyt täysin valmiiksi.

Kaksi bunkkeria

Berliinin vanhan valtakunnankanslian ensimmäinen väestönsuoja, niin sanottu Vorbunker eli Etubunkkeri, rakennettiin vuosina 1936–37, kun rakennukseen lisättiin yksi siipi. Bunkkeri sijaitsi lisärakennuksen alla, ja Hitler käytti sitä Berliinin ensimmäisten pommitusten aikaan vuonna 1940.

Führerbunkerin varauloskäynti johti vanhan valtakunnankanslian puutarhaan, jossa Hitlerin ja Eva Braunin ruumiit poltettiin.­

Tammikuussa 1943 liittoutuneet pommittivat rajusti Berliiniä, ja Hitler antoi hoviarkkitehdilleen Albert Speerille määräyksen uuden, lujemman bunkkerin rakentamisesta entisen viereen. Se sijaitsi käytännössä valtakunnankanslian puutarhan alla. Hitler piti itseään ensimmäisen maailmansodan kokemustensa takia bunkkereiden asiantuntijana, joten hän vaati suunnitelmiin vahvennuksia varsinkin teräsbetonikatteeseen.

Vuoden 1944 aikana käyttöön otetun bunkkerin oli määrä kestää kaikkien senaikaisten lentopommien suoratkin iskut.

Valtaus 2. toukokuuta

Hitler siirtyi lopullisesti Führerbunkkeriin vasta tammikuussa 1945, pian sen jälkeen, kun puna-armeijan massiivinen hyökkäys itärintamalla oli alkanut. Helmikuusta alkaen hän jo nukkui siellä kaikki yöt ilmapommitusten takia. Diktaattorin viimeinen julkinen esiintyminen tapahtui 20. maaliskuuta, kun hän jakoi rautaristejä Hitler Jugendin ja SS-joukkojen ansioituneille puutarhassa bunkkerin yllä. 20. huhtikuuta 56. syntymäpäivänään hän vielä ulkoili maan pinnalla.

Yleisnäkymä Führerbunkerin oleskelutilasta sodan jälkeen.­

Ensimmäiset ulkopuoliset bunkkerilla olivat puna-armeijan sotilaat aamulla toinen toukokuuta. Seuraavat kahdeksan viikkoa olivat kaaosta, kun Neuvostoliittoa kiinnosti vain varmistaa Hitlerin kuolema. Bunkkerin irtaimiston kohtalosta ei ole juurikaan tietoja, suurin osa asiakirjoista oli kuitenkin viety pois ja tuhottu. Vasta heinäkuusta lähtien länsiliittoutuneet päästettiin ihmettelemään ja kuvaamaan paikkaa. Korkea-arvoisin kävijä oli Britannian pääministeri Winston Churchill, joka bunkkerin ulkopuolella levähti ulos raahatulla ”Hitlerin työtuolilla”. Sen aitoudesta ei ole varmuutta.

Vuoteen 1947 mennessä Neuvostoliitto kyllästyi bunkkerin jatkuvasti herättämään kiinnostukseen. Wilhelmstrassen hallintokorttelin vaurioituneita natsirakennuksia alettiin purkaa, ja miehityshallinto päätti tuhota myös bunkkerit. Neuvostopioneerit asensivat Führerbunkeriin räjähdyspanokset, jotka olivat kuitenkin sen jyhkeille betonirakenteille liian heppoiset. Väliseiniä sortui, mutta katto romahti alaspäin vain 40 senttiä. Bunkkerin sisätilat jäivät yhä kulkukelpoisiksi. Sisäänkäynnit täytettiin maalla.

Uusia räjäytysyrityksiä

Vuonna 1959 DDR yritti romahduttaa katon uusilla räjäytyksillä, jotka epäonnistuivat myös. Bunkkerin päälle kasattiin lisää maata. Vuonna 1961 alue autioitui, koska se sijaitsi aivan Berliinin muuria suojaavan ”kuolemanvyöhykkeen” tuntumassa. Paikan kiehtovuus säilyi, sillä sitä saattoi katsella lähistölle Länsi-Berliinin puolelle pystytetystä näköalatornista.

Sotakirjeenvaihtajat tutkivat sohvaa, jolla Hitlerin ja Eva Braunin sanottiin surmanneen itsensä.­

Vuonna 1973 DDR:n turvallisuuspalvelu Stasi palasi bunkkerille varmistaakseen, ettei alueella ollut unohtuneita tunnelirakennelmia, joita pitkin itäsaksalaiset voisivat paeta länteen. Etubunkkeri avattiin, pohjavesi pumpattiin pois, tilat kuvattiin, ja paikka sinetöitiin uudelleen. Führerbunkkeria ei voitu tutkia yhtä tarkasti sen väliseinien vaurioiden takia, mutta Stasin tarkkaan dokumentoidut tutkimukset antoivat myöhemmin arvokasta tietoa tutkijoille myös sen rakenteesta.

Bunkkerin lopullinen tuhoaminen sai odottaa aivan DDR-aikojen lopulle asti. Vuosina 1988-89 paikalle rakennettiin nykyiset betonikerrostalot, joiden perustustöiden aikana bunkkeri jälleen avattiin. Sisään pääsi livahtamaan esimerkiksi itäsaksalainen taiteilija Erhard Schreier, joka tutki ja kuvasi paikkaa useita kertoja. Sisätilat olivat pahasti aiempien räjäytysten sekä pohjaveden runtelemat ja ruostuttamat.

Lopullinen tuho

Lopulta Führerbunkerin katto pilkottiin ja nostettiin pala palalta pois. Osa bunkkerin seinistä sekä lattia saivat jäädä maan syvyyksiin, koska niiden purkaminen olisi tullut liian kalliiksi. Bunkkerin jäänteet täytettiin soralla, hiekalla ja rakennusromulla. Führerbunker lakkasi näin käytännössä olemasta.

Saksojen yhdistymisen jälkeen alueella alkoi pikkuhiljaa kulkea uteliaita turistilaumoja. Koska tietoa bunkkerista ei aina ollut saatavilla, siitä liikkui myös hurjia ja täysin perusteettomia huhuja. ”12-kerroksisen ylellisen rakennelman” uskottiin olevan yhä ehjänä syvyyksissä. Hitlerin uumoiltiin paenneen paikalta Tempelhofin lentokentälle noin neljän kilometrin päähän johtavaa salaista moottoritietunnelia pitkin. Ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa kuvaan astui mukaan vuonna 1997 perustettu historiallinen seura Berliner Unterwelten. Se on nimensä mukaisesti omistautunut Saksan pääkaupungin maanalaiseen historiaan, kuten bunkkereihin, väestönsuojiin ja tunneleihin. Seura alkoi tutkia ja dokumentoida monia unohdettuja ja piilotettuja kohteita, muun muassa Führerbunkeria. Saksan valtionarkistosta, Stasin arkistoista ja aikalaiskertomuksista alkoi rakentua bunkkerista kuva, jota voidaan pitää realistisena ja luotettavana.

Tutkimuksille tuli pian myös käyttöä, kun müncheniläinen elokuvatuotantoyhtiö alkoi suunnitella jättimäistä filmiprojektia natsi-Saksan viimeisistä päivistä. Berliner Unterweltenin asiantuntijat auttoivat Constantin Filmsiä rakennuttamaan Baijerin studioilleen alkuperäisen kokoisen kopion Führerbunkerista. Elokuva Perikato (Der Untergang) julkaistiin vuonna 2004.

”Glorifioinnin loppu”

Elokuvan nostattama kiinnostus ja lähestyvät jalkapallon MM-kisat saivat lopulta vuonna 2006 Berliinin kaupunginhallituksen myöntämään Berliner Unterweltenille luvan pystyttää bunkkerin paikalle informaatiotaulun, jossa rakennelma esiteltiin tarkalla grafiikalla ja teksteillä.

Näin vuosikymmenien arvuuttelu oli vihdoin päättynyt. Ei, bunkkerista ei ole enää jäljellä kuin noin 10 metrin syvyydessä hiekkaisessa maaperässä lojuvat lattian ja seinien jäänteet. Kyllä, Hitlerin henkilökohtainen makuuhuone oli vain noin 12 neliön koppi, ei enempää.

Tämän nurmikon ja parkkipaikan alla useiden metrien syvyydessä makaavat Hitlerin bunkkerin betonirakenteiden jäänteet.­

– Toivomme, että paikan ja sen historian näkyvä esittely lopettaa glorifioinnin, nostalgian ja myyttien rakentamisen, lausui Berliner Unterweltenin johtaja Dietmar Arnold tuolloin.

Toiveen voi sanoa toteutuneen. Turistiryhmät käyvät paikalla, tutustuvat infotauluun, aistivat ehkä hetken toisen maailmansodan lopun aikojen klaustrofobista tunnelmaa – ja poistuvat sitten nopeasti, koska paikalla ei yksinkertaisesti ole mitään muuta nähtävää.

Eikä paikasta vieläkään ole tullut uusnatsien pyhiinvaelluskohdetta.

Lähteet: Arnold, Dietmar: The Legend of Hitler’s Bunker, Berliner Unterwelten 2011. Kellerhof, Sven: The Führerbunker – Hitler’s Last Refuge, 2014. Joachimstaler, Anton: The Last Days of Hitler, 1999.

 

Lisää 70 vuoden takaisista tapahtumista voit lukea Natsien tuho -erikoislehdestä. Se kuuluu Ilta-Sanomien palkittuun historialehtien sarjaan, jossa ovat viimeksi ilmestyneet muun muassa Lapin sota, Sylvi Kekkonen ja Jääkärit. Lehti on myynnissä rajoitetun ajan yhdessä Ilta-Sanomien kanssa ja se maksaa 3,90 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?