Rand Paul ponnistaa isän varjosta mukaan USA:n republikaanien presidenttikisaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Rand Paul ponnistaa isän varjosta mukaan USA:n republikaanien presidenttikisaan

Yhdysvalloissa senaattori Rand Paul tavoittelee republikaanisen puoleen presidenttiehdokkuutta.

Senaattori Rand Paul ilmoitti virallisesti ehdokkuudestaan puheessaan Kentuckyn Louisvillessa tiistaina.

7.4.2015 17:12 | Päivitetty 7.4.2015 20:14

Yhdysvaltojen presidentinvaalikilpa piristyi tiistaina, kun kentuckylainen senaattori Rand Paul ilmoitti lähtevänsä hakemaan republikaanisen puolueen presidenttiehdokkuutta.

Ennen Paulia republikaanien ehdokaskisaan on ilmoittautunut texasilainen senaattori Ted Cruz. Demokraateista kukaan ei ole vielä vahvistanut ehdokkuuttaan.

Paul, 52, tunnetaan valtion mahdollisimman pientä roolia kannattavana libertaarina.

– Pyrin presidentiksi, koska haluan maamme palaavan vapauden ja rajoitetun hallinnon periaatteisiin, hän kirjoitti nettisivuillaan.

Isä voi olla rasite

Paul on melko tuore kasvo Yhdysvaltojen politiikassa: hän nousi senaattoriksi vuonna 2010. Paulin ongelmaksi voikin nousta, että amerikkalaiset tuntevat paremmin hänen isänsä Ron Paulin, joka pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuosina 2008 ja 2012.

Rand Paulin isä Ron Paul on mukana tämän kampanja-avauksessa Kentuckyssa.

Kovan linjan libertaarina tunnettu Ron Paul on republikaanienkin keskuudessa kiistelty hahmo, jonka rankimmista kannoista poika Rand on yrittänyt ottaa aktiivisesti etäisyyttä.

Siksi on ironista, että mielipidekyselyissä suurinta suosiota republikaaneista nauttii Bushien poliittisen suvun jäsen, Floridan entinen kuvernööri Jeb Bush. Ex-presidentti George H. W. Bushin poika ja ex-presidentti George W. Bushin veli ei ole vielä vahvistanut tavoittelevansa ehdokkuutta.

CBS:n viime kuun lopulla republikaaniäänestäjille tekemässä kyselyssä 51 prosenttia sanoi, että voisi harkita äänestävänsä Bushia. Paulista samaa sanoi 39 prosenttia vastaajista. Vastaajat saivat mainita useamman kuin yhden suosimansa ehdokkaan.

Clinton ehdolle pian

Demokraattisessa puolueessa ehdokkaiden esiinmarssi ei ole vielä alkanut. Vahvimpana mahdollisena kandidaattina pidetään entistä ulkoministeriä ja ex-presidentti Bill Clintonin vaimoa Hillary Clintonia, joka hävisi demokraattien ehdokkuuden Barack Obamalle vuonna 2008.

Amerikkalaismediassa Clintonin ilmoitusta ehdokkuudesta odotetaan hetkenä minä hyvänsä. Politico-verkkolehden mukaan Clintonin kampanja on jo vuokrannut toimitilat Brooklynista.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään ensi vuoden marraskuussa. Sitä ennen puolueet valitsevat presidenttiehdokkaansa esivaaleissa, jotka alkavat vuodenvaihteen jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?