Hollantilaistoimittaja poimi todisteen turmapaikalta: Itä-Ukrainassa pudonnut MH17-lento ammuttiin BUK-ohjuksella

Julkaistu:

Hollantilainen televisiokanava kertoo toimittajansa löytäneen todisteen siitä, että lento MH17 ammuttiin alas BUK-ohjuksella.
Viime vuonna RTL-kanavan toimittaja Jeroen Akkermans otti mukaansa tutkittavaksi muutamia löytämiään kappaleita malesialaiskoneen turmapaikalta Itä-Ukrainasta.

RTL kertoo, ettät kansainvälinen asiantuntijaryhmä on tutkinut kappaleet ja todennut niiden pohjalta, että lento MH17 todella ammuttiin alas BUK-ohjuksella.

Tutkijaryhmän mukaan kappaleiden kemiallisen koostumuksen tutkinta näytti, että palaset olivat jäänteitä BUK-ohjuksesta. Kappaleiden elektroskooppisissa suurennuksissa näkyy ilmeisesti myös valettu kyrillinen sarjanumero, sekä osittain hajonnut numero 2.

Akkermans löysi kappaleet viime vuoden marraskuussa malesialaiskoneen rungon osasta läheltä Hraboven kylää. Akkermans oli sota-alueella neljän kuukauden ajan lentokoneturman jälkeen etsiessään totuutta lennon MH17 kohtalosta.

RTL-kanava ilmoittaa antavansa kappaleet Hollannin turvallisuusneuvostolle.

– Näin turvallisuusneuvosto voi tehdä omat johtopäätöksensä ja lisätä tulokset omiin löydöksiinsä, toteaa Pieter Klein RTL-kanavalta.

Turmaa tutkivat hollantilaisviranomaiset ovat sanoneet keskittyvänsä tutkinnassa useisiin lähteisiin. He kuitenkin toivottavat kaikki mahdolliset lisätodisteet tervetulleiksi, kunhan niiden kiistaton yhteys pudonneeseen koneeseen voidaan esittää.


Lisätodisteita marraskuussa julkaistussa raportissa

Kansainvälisen nettiyhteisön kokoama ja viime marraskuussa julkaistu raportti tukee väitettä, jonka mukaan Itä-Ukrainan kapinalliset olisivat ampuneet koneen alas Venäjältä tuodulla Buk-ohjuksella.

Kansalaisjournalismisivusto Bellingcatin tiimi keräsi kuva- ja videomateriaalia saattueista, joissa on ollut Buk-ohjuslavetti. Aineistonkeruutiimissä oli mukana myös suomalainen Veli-Pekka Kivimäki, joka kertoi tutkimusprosessia seuraavasti:

– Olemme katsoneet paikkojen uniikkipiirteitä; rakennuksia, liikkeitä, tienmuotoja ja metsiä. Olemme lähteneet hakemaan paikkoja satelliittikuvista ja muodostaneet oletetun reitin, joiden perusteella pystyimme paikantamaan sijainnit. Varmistimme ne Googlen Street Viewlla.

Kivimäen mukaan lavetista on tehty myös silminnäkijähavaintoja putoamispäivänä Ukrainassa. Ohjuksen jäljeltä näyttävä savujälki taas on tallentunut valokuviin.

– Onnettomuuden jälkeen lavetista on yksi ainoa havainto. Se sijoittuu Luhanskiin Snizhestä koilliseen. Ukrainan tiedustelupalvelu on julkaissut videon, jossa samalla rekalla kuskataan samaa lavettia. Siinä on yksi ohjus vähemmän kuin ennen. Ohjuslavetti oli oletetusta laukaisupaikasta menossa Venäjälle päin.

Lento MH17 putosi Itä-Ukrainaan viime heinäkuussa ja kaikki koneessa olleet 298 ihmistä kuoli turmassa.

Länsimaat ja Ukraina ovat syyttäneet koneen putoamisesta järjestelmällisesti Venäjää. Venäjä puolestaan on kiistänyt syyllisyytensä ja syyttänyt turmasta Ukrainan hallituksen joukkoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt