Mitä Venäjä aikoo? Arktisen sotaharjoituksen joukkojen määrä tuplaantui hetkessä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mitä Venäjä aikoo? Arktisen sotaharjoituksen joukkojen määrä tuplaantui hetkessä

Venäjällä on käynnissä maan sotilasvoimien pohjoisen alueen taisteluvalmiuden testaaminen. Joukkojen määrä arktisten alueiden harjoituksessa on noussut venäläisuutistoimiston mukaan jo 80 000 sotilaaseen.

19.3.2015 19:50

Uutistoimisto Tass kertoo verkkosivuillaan venäläisten sotilaiden määrän kasvaneen jo 80 000 arktisella alueella. Venäjän antamien aiempien tietojen mukaan alueen harjoituksiin osallistuisi yli 40 000 sotilasta.

Venäjän esikuntapäällikkö Valeri Gerasimov kertoi torstaina, että mukana harjoituksissa on myös 220 sotilaslentokonetta. Tämäkin on tuplaten sen verran, mitä aiemmin uutisoitiin.

– Taisteluharjoituksiin on tuotu lisää lentokalustoa, Gerasimov sanoo.

Harjoitus pidetään 16.–21.3. ja kyseessä on erittäin suuri sotavoimien testaus.

Harjoituksiin sisältyy muun muassa erittäin vaativia tehtäviä, joilla testataan pohjoisen yksiköiden taisteluvalmiutta, ja harjoitellaan ilmavoimien maamaaleihin ampumista, maahanlaskuoperaatioita sekä ilmatuen antamista. Harjoituksiin liittyy myös paljon raskasta sotilaskalustoa, kuten taistelu- ja kuljetushelikoptereita.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan taisteluvalmiuden tarkastaminen on ”erittäin tärkeää, sillä se mahdollistaa uuden yhdistetyn, strategisen komennon harjoittelevan koordinoitua kaikkien joukkojen kontrollia ensimmäistä kertaa.”

Arktiseen harjoitukseen ottaa osaa myös jättimäinen ydinsukellusvene K-51 Verhoturje. Sukellusveneestä lisää ISTV:n videolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?