6 teoriaa: Tässäkö totuus Putinin oudosta katoamisesta?

Julkaistu:

Pietarissa sijaitseva Konstantinovskin palatsi oli maanantaina koko maailman huomion keskipisteessä, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin astui siellä pitkän poissaolon jälkeen julkisuuteen.
Ennen maanantaita Venäjän presidentti ei ollut esiintynyt julkisesti melkein 11 päivään. Kremlistä ei koko aikana myöskään kerrottu mitään syytä sille, miksi Putin perui viime viikolla tapaamisiaan tai missä hän tuon ajan vietti.

Presidentin katoaminen julkisuudesta huomattiin viime torstaina, ja pian sen jälkeen hurjat huhut alkoivat kiertää. Putinin arveltiin sairastuneen, saaneen rakastajattarensa kanssa lapsen, tulleen syöstyksi vallasta ja jopa kuolleen.

Lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov vaikeni kuin muuri ja tyytyi viikonloppuna vakuuttelemaan, että ”presidentti voi hyvin”, vaikka kukaan ei tiennytkään, milloin Putin seuraavan kerran esiintyisi julkisesti.

Vastauksia ei saatu myöskään maanantaina.

Salamavalot välkkyivät ja televisiokamerat kuvasivat, kun Putin asteli lehdistön eteen Kirgisian presidentin Almazbek Atambajevin kannoilla. Kasvoilla karehti vino hymy, kun hän istuutui omaan tuoliinsa.

– Elämä olisi tylsää ilman juoruja, Putin kuittasi kysymykset katoamisestaan.

Ilta-Sanomat kysyi Venäjä-tutkijoilta, missä he arvelevat Vladimir Putinin viettäneen viimeiset 1,5 viikkoa ja mitä Venäjällä nyt tapahtuu.

1. Vladimir Gelman, Pietarin eurooppalaisen yliopiston professori:

Tällaiset katoamiset ovat tyypillisiä itsevaltaisille johtajille. Klassinen tapaus löytyy jopa kirjallisuudesta. Gabriel García Márquezin romaanissa Patriarkan syksy on useita yhtäläisyyksiä selityksille, joita media on esittänyt viime päivinä: valtataistelua, palatsivallankumousyritystä, kuolettavaa tautia ja lapsi. Todellisuudessa emme ehkä koskaan saa tietää, missä hän oli.

Kukaan ei taida tietää, millaiset ovat Putinin tavoitteet. Krimin valtaustakaan ei osattu ennustaa, ja sen jälkeen epävarmuus on jatkunut. Se on Putinin tarkoituskin. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä Putin aikoo seuraavaksi tehdä tai mitä hänen päässään tällä hetkellä liikkuu.

2. Mika Aaltola, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja:

Kokonaistapahtumana kysymys ei liity maantieteelliseen olinpaikkaan, vaan tällä katoamisella luotiin toisaalta kuva ennalta arvaamattomuudesta ja toisaalta vahvasta johtajuudesta. Putin onnistui viemään huomion pois oppositiojohtajan murhasta. Katoamisella saatiin aikaan haluttuja vaikutuksia ja draamaa. Alla on selkeitä klikkejä ja ristiriitoja Venäjän suunnasta. Boris Nemtsovin murha Kremlin muurien ulkopuolella sai aikaan jännitteiden purkautumista, ja niistä otettiin jotain aikalisää. Länsi ja oppositio saatiin arvailemaan, minne Venäjä on menossa. Efekti toimi, kun Putin tuli takaisin ja ilmoitettiin isosta sotilasvalmiuden nostosta.

Putinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa voimaa korostavalla, macchiavellimaisella johtamistavalla. Hän haluaa korostaa, että hän ei ole kaatumassa, ja tämä tulee näkymään voiman osoituksina, sotaharjoituksina, ydinasekortin vilauttamisena tai muuten kovaa linjaa käyttämällä, mikä tuottaa yhä lisää tavatonta epävarmuutta ja sekaannusta. Se on Putinin hallinnan keino.

3. Markku Kivinen, Aleksanteri-instituutin johtaja:

Veikkaan, että (katoamisen) syy on jokin aika arkinen. Hänellä on todennäköisesti ollut jotakin vaivoja tai sellaista, mitä ei ole haluttu julkisuuteen kertoa. Ei ole haluttu näyttää, että hän on haavoittuvainen. Vallankaappausepäilyt ovat vaikuttaneet mielestäni aika epätodennäköisiltä. Mitään sen tyyppistä liikehdintää ei ole näkynyt.

Luulen, että kaikki jatkuu ”business as usual” eli samalla tavalla. Tietysti, jos tällaisia alkaa tulla enemmän ja enemmän, tilanne voi muuttua. Kyllähän kenelle hyvänsä voi tulla erilaisia arkisia vaivoja flunssasta tai sen tyyppisestä alkaen, mutta jos tulee pidempiaikaisia, toistuvia poissaoloja, herää kysymys, mistä on kysymys.

4. Kristian Gerner, Lundin yliopiston professori:

En todellakaan tiedä, mutta minusta hän on ollut hyvin eristyksissä. Hän on joko ollut toipilas tai sitten hänen on pitänyt vetäytyä miettimään mitä tehdä seuraavaksi. Ehkä hänellä on ollut paljon stressiä viime aikoina.

Emme voi mitenkään tietää, mitä Venäjällä tällä hetkellä tapahtuu, mutta siellä täytyy olla paljon jännitteitä ja ristiriitoja juuri nyt. Moni on sitä mieltä, että Putinin harjoittama talouspolitiikka on idioottimaista. Hänen aggressiivinen politiikkansa on vahingoittanut monen etuja. Minusta on hyvin vakava asia, kun Putin kertoi Krim-dokumentissa olleensa valmis käyttämään ydinaseita. Se oli idioottimaista muun maailman edessä, mutta se oli selkeä sisäpoliittinen viesti: ajat ovat vaikeat, mutta olen yhä presidenttinne ja suojelen teitä. Ei ole normaalia valtionjohtajalle vetäytyä tällä tavalla. Ajattelisimme heti, että Saksassa tapahtuu jotakin vakavaa, jos liittokansleri Angela Merkel katoaisi samalla tavalla. Myös Putinin vitsailu maanantaina oli hyvin ylimielistä.

5. Jakub Swiecicki, Ruotsin Utrikespolitiska Institutetin tutkija:

Huhuja on ollut paljon ja laidasta laitaan. Vaikea sanoa mitään. On mahdollista, että hän on sairastellut, ja se on pitänyt hänet poissa. Normaalissa maassa ei olisi niin vaikea myöntää, että maan johtajalla on vaikka flunssa, mutta ei ole venäläisen tradition mukaista kertoa sellaisia yksityisasioita julkisesti.

Putin on hyvin arvaamaton hahmo. Sanoihan Merkelkin tässä taannoin puhuttuaan Putinin kanssa puhelimessa, että hän elää jossakin toisessa todellisuudessa. Jos Putin todella katoaisi, se muuttaisi varmasti asioita radikaalisti. Mutta kukaan ei pysty arvaamaan mitä Kremlin muurien takana oikeasti tapahtuu.

6. Karmo Tüür, Tarton yliopiston Venäjä-asiantuntija:

Voi olla että Putin vetäytyi luottoihmistensä kanssa eräänlaiseen ”turvahuoneeseen”, ja tässä taustalla vaikutti kolme keskeistä katoamisteoriaa. Hän oli hieman sairas, mutta lisäksi lääkärit suosittivat varotoimena lepoa, koska Putinin on oltava julkisuudessa Krimin valtauksen vuosipäivänä. Yhdessä kaappaushuhujen kanssa Putinin haavoittuvuus ehkä kävi myös ilmi, ja hän vetäytyi tekemään varasuunnitelmia. Mutta loogisin selitys ei välttämättä ole se todennäköisin, kun kyse on Venäjästä.

Sairautta tai ei, Venäjän hallinnossa on paljon pinnanalaisia jännitteitä. Putinin on näytettävä, että hän on palannut ja pitää ohjia käsissään. Venäjän laivastoharjoitukset ovat viesti ulkomaille, mutta hänen täytyy antaa vahva signaali myös sisäänpäin. Yhtä kädenvääntöä on käyty Tshetshenian johtajasta, Putinin tukemasta Ramzan Kadyrovista, jonka asema on kyseenalaistettu Nemtsov-tutkinnan yhteydessä. Putinin on tehtävä Kadyrovin-vastaiselle ryhmälle tiettäväksi, että he eivät onnistu. Toisaalta autoritaarisen johtajan on käyttäydyttävä arvaamattomasti. Jos hänen liikkeensä ovat ennakoitavissa, hän muuttuu tavalliseksi ihmiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt