Matti, Matias

Ulkomaat

Hirmumyrsky jyräsi Vanuatun – alueella myös suomalaisia

Julkaistu:

Viikonloppuna Tyynellämerellä raivonnut trooppinen hirmumyrsky Pam on aiheuttanut laajaa ja merkittävää hävitystä muun muassa Vanuatun saarivaltiossa. Samaan aikaan alueella on ollut myös suomalaisia matkailijoita.
Ulkoministeriön viestintäpäivystäjän Ritva Naumasen mukaan Tyynellämerellä sijaitsevalla Vanuatulla on ollut viikonlopun hirmumyrskyn aikaan alle viisi suomalaista, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen ulkoministeriölle.

Heihin kaikkiin on saatu yhteys. Suomalaisilla ei ole hätää.

– Kaikki, joiden tiedämme olevan alueella, on tavoitettu. He eivät ole avun tarpeessa, Naumanen sanoo Ilta-Sanomille.

Naumanen korostaa, että vain matkustusilmoituksen tehneisiin suomalaisiin on voitu olla yhteydessä. Siitä ei siis ole tietoa, onko Vanuatussa suomalaisia, jotka eivät ole ilmoitusta tehneet.

– Se (matkustusilmoitus) on keino olla alueella oleviin suomalaisiin yhteyksissä. Pystymme ennakolta varoittamaan (esimerkiksi luonnonkatastrofeista) ja selvittämään, onko avuntarpeita, Naumanen sanoo.

Hirmumyrskyn aiheuttaman tuhon laajuudesta kertoo jotain jo se, että pelkästään Vanuatun pääkaupunki Port Villassa on tuhoutunut kokonaisia kaupunginosia ja arviolta 15 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Unicefin laskelmien mukaan puolet saaren 260 000 asukkaasta kärsi myrskystä.

Virallisten laskelmien mukaan myrsky on vaatinut kahdeksan kuolonuhria. Uhrien määrän odotetaan kuitenkin nousevan, kunhan tuhojen lopullinen laajuus selviää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    2. 2

      Saara Aalto sai yllättäen uuden perheenjäsenen – ”Perheeni suhtautuminen on ollut aivan ihana”

    3. 3

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    4. 4

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    5. 5

      Kuvat: Ivanka Trump ilmestyi olympiakatsomoon Etelä-Koreassa

    6. 6

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    7. 7

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    8. 8

      Minne katosivat Elviksen miljoonat? Talousahdinkoon ajautuneella Lisa Marie Presleyllä on enää 11 000 euroa jäljellä isänsä valtavasta omaisuudesta

    9. 9

      Ihmisen pelätään hukkuneen Joensuussa – poliisi pyytää ilmoittamaan kadonneista henkilöistä

    10. 10

      Patrik Laine jatkoi maaliputkeaan – kuittasi viileästi komean osumansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    4. 4

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    5. 5

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    6. 6

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    7. 7

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    10. 10

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    5. 5

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    6. 6

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    7. 7

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    8. 8

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    9. 9

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    2. 2

      Saara Aalto sai yllättäen uuden perheenjäsenen – ”Perheeni suhtautuminen on ollut aivan ihana”

    3. 3

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    4. 4

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    5. 5

      Kuvat: Ivanka Trump ilmestyi olympiakatsomoon Etelä-Koreassa

    6. Näytä lisää