Äiti synnytti Englannissa lapsen omalle pojalleen – isä on lain mukaan lapsensa veli - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Äiti synnytti Englannissa lapsen omalle pojalleen – isä on lain mukaan lapsensa veli

Nuori englantilaismies ei antanut minkään tulla unelmansa tielle, kun hän päätti hankkia lapsen.

7.3.2015 20:51

Daily Mail -lehden artikkelin mukaan Kyle Casson, Doncasterin kaupungissa asuva 27-vuotias ruokakaupan työntekijä, yritti jo 24-vuotiaana kaikin keinoin saada biologisen lapsen.

Kyle haki epätoivoisena apua lapsettomuusklinikoilta pitkin Englantia – tuloksetta. Myös suunnitelmat sukuun kuuluvan naisen käyttämisestä sijaissynnyttäjänä jäivät toteuttamatta.

Homoseksuaalina yksineläjänä Cassonin mahdollisuudet biologisen lapsen saamiseen muuten kuin sijaissynnytyksellä olivat rajalliset.

Apua tuli lopulta lähempää kuin kukaan olisi uskonut: kohdun lainaajaksi ja sijaissynnyttäjäksi suostui Kylen 46-vuotias äiti Anne-Marie Casson. Hedelmöitys tehtiin tuntemattoman lahjoittamalla munasolulla sekä Kylen siemennesteellä.

Lain edessä isoäiti on lapsen äiti ja isä on veli

Anne-Marie synnytti keisarinleikkauksella Miles-pojan, joka on nyt kahdeksan kuukautta vanha.

Biologisessa mielessä Anne-Marie on siis sekä Milesin äiti että hänen isoäitinsä. Kyle taas on biologisesti niin hänen isänsä kuin veljensä. Lain edessä Milesin isä taas on Anne-Marien aviomies.

– Lapsi ei ole minuun biologisesti sidoksissa muuten kuin että olen hänen isoäitinsä, Anne-Marie linjaa Daily Mailille.

Englannin adoptiolain mukaan sijaissynnyttäjän tulee luovuttaa lapsi kahdelle vanhemmalle. Lapsen luovuttaminen ainoastaan biologiselle isälle ei ole laillista.

Korkein oikeus kuitenkin päätti viime viikolla, ettei Milesin luovuttaminen Kylelle riko lakia, sillä Miles ja Kyle ovat lain edessä veljekset. Oikeus antoi Kylelle adoptioluvan, ja myös sosiaalityöntekijät tukivat päätöstä. Tiettävästi kysymyksessä on Isossa-Britanniassa ensimmäinen kerta, kun yksinelävä mies hankkii lapsen sijaissynnytyksellä.

Äiti halusi ilman muuta auttaa

Anne-Marie Casson kertoi Daily Mailille, että hän halusi ilman muutta auttaa lastaan tulemaan vanhemmaksi. Toimenpide suoritettiin koeputkihedelmöityksenä yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Daily Mailin mukaan hinta oli 12 000–14 000 puntaa eli noin 17 000–20 000 euroa.

Prosessi on herättänyt kielteisiä reaktioita usealla taholla. Kyle kertoo Daily Mailille, että hänen oma isänsäkin kritisoi päätöstä ja patisti poikaa hankkimaan lapsen vasta, kun tämä olisi löytänyt itselleen kumppanin.

– Ymmärrän, etteivät kaikki ole tälle myötämielisiä, mutta se on heidän mielipiteensä. Minulla on nyt poika ja olen hyvin onnellinen, tuore isä sanoo.

– En ymmärrä, mikä ongelma tässä on. Veronmaksajille toimenpide ei maksanut mitään. Maksoin kaiken itse, omistan oman kotini ja palaan nyt töihin.

Kyle aikoo aikanaan kertoa peittelemättä lapselle, mitkä hänen taustansa ovat.

– Isäksi tuleminen oli minulle elämän ykkösprioriteetti. Nyt se on totta, tuore isä hehkuttaa.

Kuvia nuoresta perheestä voi nähdä Daily Mailin sivuilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?