Norjalaismullah ylisti Pariisin iskujen oikeutusta – joutumassa takaisin vankilaan Norjassa

Julkaistu:

Norja
Tuomioistuin käsittelee vangitsemista iltapäivällä Oslossa.
Norjassa viranomaiset haluavat vangita uudelleen kiistellyn islamistijohtajan mullah Krekarin. Krekar pidätettiin eilen illalla koska hän oli aiemmin tällä viikolla esitetyssä tv-haastattelussa muun muassa tukenut Pariisin terrori-iskujen tekijöitä.

Krekar totesi NRK:n haastattelussa myös, että profeetta Muhammadin kuvia piirtävät ansaitsevat kuolla.

– Ne, jotka eivät kunnioita 30 prosenttia maapallon väestöstä, eivät ansaitse elää, mullah tykitti.

Satiirilehti Charlie Hebdoon ja juutalaiseen supermarkettiin tammikuussa Pariisissa kohdistuneissa iskuissa kuoli yhteensä 12 ihmistä.

Tuomioistuin käsittelee vangitsemista iltapäivällä Oslossa. Krekarin tapaus on esillä tänään myös Norjan hallituksessa, joka saa pöydälleen turvallisuuspoliisi PST:n arvion islamistijohtajan muodostamasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle.

Krekar vapautui aiemmin tänä vuonna vankilasta liki kolmen vuoden tuomion jälkeen. Hän saapui Norjaan kiintiöpakolaisena Irakista vuonna 1991.

Mullah-nimitystä käytetään yleensä shiialaisesta uskonoppineesta tai koraanikoulun opettajasta.