Kreikan vaalivoittajalla näytön paikka: Näihin lupauksiin Syrizan pitäisi vastata

rac

Julkaistu:

Kreikan vaalit
Vasemmistopuolue Syriza sai murskavoiton sunnuntaisissa Kreikan parlamenttivaaleissa.
Kun äänistä on laskettu yli 98 prosenttia, vasemmistopuoleen äänisaalis on Kreikan sisäministeriön sivuston mukaan runsaat 36 prosenttia. Se riittäisi 149 paikkaan, kun enemmistön saa 151 paikalla.

Toiseksi suurin puolue on konservatiivinen Uusi demokratia, joka oli saanut vajaat 28 prosenttia äänistä.

Kolmospaikasta kisasivat keskustavasemmistolainen To Potami (Joki) ja uusnatsipuolue Kultainen aamunkoitto. Molemmat olivat saaneet reilut kuusi prosenttia äänistä.

Murskavoiton ottaneella Syrizalla on murskavoiton jälkeen näytön paikka, vaikkei se saisikaan enemmistöä parlamenttiin.

Puolue julkisti syyskuussa 2014 Thessaloniki-ohjelman nimellä kulkevan paperin, johon on koottu uudistuksia ja muutoksia, joita puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras aikoo toteuttaa pääministeriksi päästessään.

Tällaisia asioita Thessaloniki-ohjelmassa luvataan:

Kreikan velkojen osittainen pyyhkiminen

Kreikalla on velkaa noin 320 miljardia euroa, josta 220 miljardia on euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston pitkäaikaisia tukiluottoja. Syriza tavoittelee velkojen uudelleenjärjestelyä ja osittaista anteeksiantoa sekä Kreikassa että muissa kriisimaissa.

Irti Vapaus- ja kasvusopimuksesta

Euromaat ovat sopimuksella sitoutuneet pitämään budjettinsa tulot ja menot tasapainossa. Syrizan tavoite on ”vapauttaa julkiset investoinnit vakaus- ja kasvusopimuksen rajoituksista”.

Ilmainen sähkö sadoilletuhansille

Syriza aikoo tarjota ilmaisen kotitaloussähkön 300000:lle köyhyysrajan alapuolella elävälle taloudelle.

Ilmaista ruokaa köyhille

Ateriatukiohjelman piirissä olisi 300000 tulotonta perhettä.

Lisää asuntoja ja tukea vuokranmaksuun

Asuntotakuuohjelman tavoitteena on hankkia kymmeniätuhansia asuntoja kreikkalaisille vuokratuen avulla. Tuen suuruudeksi on suunniteltu kolmea euroa asuinneliötä kohden.

Ilmainen terveydenhuolto työttömille

Puolue aikoo tarjota ilmaisen terveydenhuollon ja lääkkeet työttömille, joilla ei ole sairausvakuutusta.

Joulubonukset takaisin

Kreikan julkisen sektorin työntekijät joutuivat luopumaan joulubonuksistaan. Syriza lupaa palauttaa bonuksen yli 1,2 miljoonalle kreikkalaiselle eläkeläiselle.

Rikkaille enemmän veroja

Syriza aikoo ensi töikseen poistaa nykyisin käytössä olevan yhtenäisen varallisuusveron ja korvata sen suuromaisuuden verottamisella.

Lisää työpaikkoja

Suunnitelmaan kuuluu Kreikan julkisen sektorin viime vuosina vähentyneiden työpaikkojen osittainen palauttaminen.

Minimipalkkaan korotus

Syriza aikoo korottaa nykyisen minimipalkan alle 600 eurosta noin 750 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt