Matti, Matias

Ulkomaat

Kapinalliset kiistävät tulittaneensa Mariupolia

Julkaistu:

10 ihmisen kerrottiin lauantaina kuolleen raketti-iskuissa Ukrainan hallituksen hallussa olevassa kaupungissa.
Itä-Ukrainan kapinalliset kiistävät tulittaneensa Mariupolin satamakaupunkia. Niin sanotun Donetskin tasavallan puolustusministeri sanoo uutistoimisto Interfaxille, etteivät heidän joukkonsa ole avanneet tulta Mariupolin suuntaan.

Poliisi kertoi aiemmin ainakin kymmenen ihmisen saaneen surmansa rakettitulituksessa. Mariupolin kaupungin edustajien mukaan tulitus oli osunut asuinalueelle, muun muassa yhteen kerrostaloon. Myös useita tulipaloja syttyi.

Ukrainan hallituksen hallussa olevaan kaupunkiin ammuttiin ilmeisesti Grad-raketteja.

– Kaikki ovat tietysti hyvin peloissaan. Kapinalliset ovat jo vallanneet lentokentän. Nyt alkavat tuhota itse Mariupolia, kertoi Eduardiksi esittäytynyt kaupunkilainen puhelimitse uutistoimisto AFP:lle.

Noin puolen miljoonan asukkaan Mariupol sijaitsee Asovanmeren rannalla Venäjän itseensä liittämän Krimin ja idän kapinallisalueiden tieyhteyden varrella. Kapinallisten on aiemmin arveltu valmistelevan hyökkäystä strategisesti tärkeään kaupunkiin.

Donetskissa sikäläinen kapinallisjohtaja kertoi eilen separatistien hylänneen tulitauon ja aloittaneen hyökkäyksen uusien alueiden valtaamiseksi.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

  2. 2

    Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

  3. 3

    Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

  4. 4

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  5. 5

    Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

  6. 6

    Iivo Niskanen tyrmäsi venäläisen ratkaisevalla iskullaan: ”Oli treenattu, että sitä asetta pääsee käyttämään”

  7. 7

    Muumio-elokuvien päätähti katosi Hollywoodista ja hylkäsi julkisuuden – kauhistuttava syy katoamistempulle selvisi: Tapahtumat johtavat kesään 2003

  8. 8

    Mies liukastui 800-kiloisen oikohöylän alle Nuijamaalla

  9. 9

    Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

  10. 10

    Ankara nokkakolari valtatie kuudella – yksin ajanut mies kuoli heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  2. 2

    Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

  3. 3

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  4. 4

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  5. 5

    Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

  6. 6

    Kirurgin kysymys jäi pysyvästi Tiina Jylhän mieleen: ”Missäs ne rouvan kortsut on?”

  7. 7

    Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

  8. 8

    Venäjällä harmitellaan Iivo Niskasen päävastustajan ratkaisevaa virhettä: ”Suomalainen oli ovelampi”

  9. 9

    Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

  10. 10

    Kanada otti pronssia miesten jääkiekossa, Niskaselle kultaa – IS seurasi olympiapäivän tapahtumia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  7. 7

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  8. 8

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nyt tuli tuhti tili! Olympiavoiton ansiosta Iivo Niskanen nauraa matkalla pankkiin

  2. 2

    Norjassa järkytyttiin Iivo Niskasen ylivoimasta – tähtihiihtäjä Sundby: ”Huomasimme yhtäkkiä, ettemme pysy kyydissä”

  3. 3

    Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

  4. 4

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  5. 5

    Niskaselle hävinnyt venäläinen pettyi rajusti – Jelena Välbeltä ytimekäs kommentti Iivon paremmuudesta

  6. Näytä lisää