Eino, Einari

Ulkomaat

Pariisi yhä hälytysvalmiudessa, huominen marssi luvataan turvata

Julkaistu:

Ranskan hallitus on päättänyt, että Pariisissa ja lähialueilla säilytetään toistaiseksi korkein hälytysvalmius viime päivien terrori-iskujen takia.
Sisäministeri Bernard Cazeneuve tiedotti asiasta keskusteltuaan presidentti Francois Hollanden kanssa.

Cazeneuve vakuutti myös, että kaikki tehdään huomisen suurmarssin turvaamiseksi. Marssille Pariisiin odotetaan jopa miljoonaa osanottajaa.

Mukaan on lupautunut myös joukko useiden maiden kärkipoliitikkoja. Muun muassa Britannian pääministeri David Cameron, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu aikovat osallistua.

Kolme epäiltyä terroristia sai eilen surmansa kahden eri poliisioperaation yhteydessä. Ranskan poliisi etsii kuitenkin edelleen ruokakaupassa panttivankeja ottaneen asemiehen naisystävää. Poliisin mukaan 26-vuotias nainen on aseistettu ja vaarallinen.

Useita ihmisiä on otettu kiinni kuulusteluja varten. Iskuissa sai surmansa 17 ihmistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  2. 2

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  3. 3

    Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

  4. 4

    7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

  5. 5

    Onko tässä kaikkien aikojen jatkoaika SM-liigassa? ”Sata maalipaikkaa minuuttiin!”

  6. 6

    Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

  7. 7

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  8. 8

    Länsimetro-hankkeen sitkein kriitikko kertoo, miksei aio astua metroon jalallakaan

  9. 9

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  10. 10

    Idolsin Leevi nousi illan äänikuninkaaksi – Lotta-Maria, 16, tippui pois kisasta: ”Menikö jännityksen piikkiin?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

  2. 2

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  3. 3

    42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

  4. 4

    Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

  5. 5

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  6. 6

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  7. 7

    Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

  8. 8

    Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

  9. 9

    Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

  10. 10

    Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

  5. 5

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  6. 6

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  7. 7

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  8. 8

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  9. 9

    Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

  10. 10

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  2. 2

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  3. 3

    Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

  4. 4

    7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

  5. 5

    Onko tässä kaikkien aikojen jatkoaika SM-liigassa? ”Sata maalipaikkaa minuuttiin!”

  6. Näytä lisää