Kerrostalo romahti Nairobissa - neljä kuoli - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kerrostalo romahti Nairobissa - neljä kuoli

Ainakin neljä ihmistä kuoli Kenian pääkaupungissa Nairobissa, kun kuusikerroksinen talo romahti, kertoivat tiedotusvälineet maanantaina.

5.1.2015 21:33

Kahdeksan ihmisen kerrottiin olevan kateissa.

Loukkaantuneita oli Kenian Punaisen Ristin mukaan nelisenkymmentä.

Silminnäkijät kertoivat kenialaiselle Daily Nation -sanomalehdelle kuulleensa huutoja rakennuksen raunioista vielä tunteja romahduksen jälkeen.

Viranomaisten mukaan paikalle ei ollut saatu riittävästi maansiirtokoneita, jotta turmapaikkaa olisi saatu raivattua nopeammin. Pelastajien mukaan toivo kenenkään löytämisestä elossa oli vähäinen.

Viranomaiset arvioivat, että romahtamisen syynä olivat taloon luvatta rakennetut ylimmät kerrokset. Talon omistajaa ei ole tavoitettu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?