150 naista teloitettiin raa'asti - eivät suostuneet Isis-vaimoiksi

Julkaistu:

Irakin viranomaisten mukaan Isis-järjestö on teloittanut 150 naista Fallujassa. Osa heistä oli raskaana.
Tapauksesta kertoo Independent-lehti turkkilaisiin lehtitietoihin pohjautuen. Teloitusten syynä on Irakin viranomaisten mukaan ollut se, että naiset eivät ole suostuneet menemään naimisiin Isis-taistelijoiden kanssa.

Naiset oli viranomaisten mukaan teloitettu ja haudattu joukkohautaan. Lisäksi monia perheitä on ajettu pois kotoaan sen jälkeen kun Isis on vallannut alueita Al-Anbarin provinssista. Viime kuussa Isiksen raportoitiin murhanneen 50 ihmistä samassa maakunnassa. Uhreina oli miehiä, naisia ja lapsia.

Jo aiemmin on uutisoitu, että terroristijärjestö Isis kehoittaa jäseniään käyttämään seksuaalisesti hyväksi vangeiksi joutuvia naisia ja nuoria tyttöjä.


Isisin valloittamassa Mosulissa Irakissa Isis-taistelijat jakoivat perjantaina iltarukouksen jälkeen lehtisiä, jotka oli otsikoitu ”Kysymyksiä ja vastauksia naisorjista ja heidän vapauksistaan”, kertoo CNN.

– Ihmiset kerääntyivät pieniin ryhmiin keskustelemaan lehtisistä. Suurin osa oli järkyttynyt, mutta emme voineet tehdä mitään asialle, kertoo yksi Mosulin asukas.

Alunperin ohjelehtinen oli julkaisti lokakuussa tai marraskuussa ja myöhemmin se ilmaantui Isisin nettisivuille.

Lehtisen mukaan naisten kiinniottaminen on sallittua, jos nämä ovat ”vääräuskoisia”.

– Naisorjat ovat naisia, joita muslimit vangitsevat vihollisiltaan, määrittelee lehtinen.

– Jos nainen on neitsyt, voi (omistaja) yhtyä häneen heti kun omistussuhde on laadittu. Jos hän ei ole neitsyt, täytyy hänen kohtunsa puhdistua (odottaa kuukautisia, jotta varmistuu ettei nainen ole raskaana), ohjeistetaan Isisin jäsenille.

Lisäksi lehtisessä mm. todetaan, jos nainen on kahden miehen osaomistuksessa, voivat molemmat miehet harrastaa seksia uhrinsa kanssa. Toisaalta mies ei saa olla seksisuhteessa vaimonsa orjan kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt