Julma isku kouluun Pakistanissa - yli 120 kuollut, suurin osa lapsia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Julma isku kouluun Pakistanissa - yli 120 kuollut, suurin osa lapsia

Pakistanilaisviranomaisten mukaan kaikkiaan yli 120 ihmistä on kuollut Talebanin hyökkäyksessä kouluun maan luoteisosassa.

16.12.2014 10:28 | Päivitetty 16.12.2014 13:06

Viranomaisten mukaan Pakistanin kouluiskun uhreista suurin osa on lapsia. Aiemmin puhuttiin jopa yli 80 lapsiuhrista, mutta uhriluku on noussut koko ajan.

Iskussa armeijan ylläpitämään kouluun loukkaantui lisäksi ainakin yli 120 ihmistä

Taleban on sanonut olevansa iskun takana. Ääriliikkeen edustajan mukaan he hyökkäsivät kouluun kostona armeijan toimille.

Viranomaisten mukaan ainakin viisi aseistautunutta miestä oli mennyt sisään kouluun aikaisemmin tänään. Poliisin mukaan rakennuksesta on myös kuulunut räjähdysten ääniä.

Koulusta ulos päässyt oppilas reagoi voimakkaasti tapahtumiin.

Reutersin tietojen mukaan koulussa oli asemiesten hyökätessä jopa 500 oppilasta ja opettajaa. Viranomaisten mukaan hyökkääjillä on edelleen joitakin lapsia panttivankeina.

Viranomaiset ovat joutuneet estämään huolestuneiden vanhempien pääsyn alueelle.

Armeija ylläpitää useita kouluja Pakistanissa. Oppilaiden ikä vaihtelee kymmenestä kahdeksaantoista.

Paikalle on tuotu armeijan panssaroitu ajoneuvo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?