Talvimyräkkä iski jälleen Yhdysvaltoihin - sadattuhannet viettivät kiitospäivää sähköittä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Talvimyräkkä iski jälleen Yhdysvaltoihin - sadattuhannet viettivät kiitospäivää sähköittä

Julkaistu: 27.11.2014 20:56

Jopa 300 000 amerikkalaisen kerrottiin torstaina olevan sähköittä.

Sadattuhannet ihmiset olivat vailla sähköä Yhdysvalloissa kiitospäivänä torstaina, vaikka liikennekaaoksen keskiviikkona aiheuttanut talvimyrsky olikin laantunut. Laajimmin sähkökatkokset vaivasivat maan koillisosaa esimerkiksi Mainen ja New Hampshiren osavaltioissa.

Nettisivusto Accuweather.com arvioi torstaina, että noin 300 000 amerikkalaista vietti kansallista vapaapäivää vailla sähköä.

Yhdysvaltain itärannikolla keskiviikkona pahasti takkuillut lentoliikenne oli palautunut torstaina iltapäivällä normaaliksi. Nettisivusto FlightAware.comin tietojen perustella näytti siltä, että merkittäviä myöhästymisiä ei enää sattunut.

Sankat lumisateet piinasivat Yhdysvaltojen itärannikkoa myös viime viikolla. New Yorkin osavaltion pohjoisosassa sijaitsevassa Buffalon kaupungissa muun muassa satoi kolmen päivän aikana yhtä paljon lunta kuin normaalisti koko talvena, yhteensä noin kaksi metriä.

Tuoreimmat osastosta